Pohjanmaan herännäisyyden vaiheita 1840-luvun loppuaikoina.
Niinkuin ennen olemme nähneet, oli Suupohja jo 1840-luvun alkuvuosina kehittynyt herännäisyyden huomattavimmaksi seuduksi. Muutamia vuosia myöhemmin heränneet eri osissa maata tuskin mihinkään tärkeämpään, herännäisyysliikettä vähänkään yleisemmin koskevaan toimenpiteeseen ryhtyivät kysymättä neuvoa ja hankkimatta lupaa Suupohjan johtomiehiltä. Varsinkin Malmbergin sanalla oli ratkaiseva merkitys. Hedbergiläinen riita ei täällä saanut aikaan mitään hajaannusta; päinvastoin näkyy se yhä likemmin toisiinsa yhdistäneen Suupohjan heränneiden opettajat ja heidän johtamansa sankat joukot. Opissa ja elämäntavoissa vallitsi mitä suurin yhdenmukaisuus, josta poikkeusta ei sallittu eikä missään yritettykään aikaansaada. Näinä aikoina juurtui myöskin ja kehittyi täkäläisissä heränneissä tuo ihmeteltävä järjestys, joka vielä tänään painaa leimansa heidän elämäänsä ja yhdessä-oloonsa, heti huomauttaen matkustajalle, joka näille seuduille saapuu, että hän liikkuu historiallisella maaperällä. Perustuksen laski Malmberg ja se sukupolvi, joka hänen mahtavan saarnansa ja väsymättömän työnsä taivuttamana ja kasvattamana heräsi synnistä Herran viinimäen työtä tekemään. Raskasta oli monesti tämä perustamistyö; suuria ponnistuksia se kysyi, mutta ravintoa saatiin ylhäältä, niin että voimat kestivät. Samaa katsantotapaa edustivat Suupohjan ruotsinkielistenkin seutujen heränneet. Yhteys näiden ja suomenkielisissä seuduissa vaikuttavien heränneiden pappien välillä oli likeinen. Varsinkin Malmberg kävi usein heitä tervehtimässä. Hän valvoi myöskin tarkkaan sitä, ettei herännäisyydelle vieraita neuvoja pääsisi tunkeutumaan heidänkään keskuuteensa. Kun esim. Hedberg toimitti kirjasensa "Röster från Zion" (Ääniä Siionista) muutamille Vaasan kirjakauppiaille myytäviksi, neuvoi Malmberg näitä lähettämään kirjat takaisin, kehoittaen heitä ilmoittamaan tekijälle, "etteivät semmoiset tortut kelpaa pohjalaisille, jotka tarvitsevat puhdasta ravintoa ja ovat tottuneet syömään leipäänsä otsansa hiessä." [N. K. Malmbergin kirje J. I. Berghille 15/9 44.]
Uusia työvoimia saapui näihin aikoihin yhä enemmän Suupohjan herännäisyyden palvelukseen, toiset niistä edustaen tietopuolista oppiakin. Huomatuin viimemainittuun ryhmään kuuluvista oli ennen (II, s. 511 j.s.) mainittu A. V. Ingman. Ahkerasti opintoja harjoitettuaan ja maisterin arvon saatuaan, vihittiin hänet papiksi 19/12 1844 ja määrättiin kappalaisen sijaiseksi Alahärmään. Ingmanin hyvät tiedot ja hänen suuri taipumuksensa tieteelliseen työhön olivat hyvänä apuna herännäisyydelle, jonka palvelukseen hän jo aikaisemmin, niinkuin olemme nähneet, oli elämänsä vihkinyt. Hänen työtään tukemassa olivat harvinaisen lämmin ja hellä sydän sekä palava isänmaanrakkaus. Mitä häneltä käytännölliseen kykyyn nähden puuttui, sen korvasivat ystävien neuvot ja heidän alttiisti tarjoamansa apu. Jo Ingmanin Alahärmään tullessa oli sikäläisten heränneitten luku suuri. Lähinnä seuraavina vuosina se kasvamistaan kasvoi. Paitsi Malmbergiä, jonka kaikki tunnustivat liikkeen johtajaksi, liittyi Ingman rakkaudella F. O. Durchmaniin, joka, niinkuin hän itsekin, oli lämmin suomenkielen ystävä. Heti Ingmanin muutettua Alahärmään, rupesivat nämä miehet tuumimaan Lutherin postillan suomentamista ja ryhtyivätkin jo siihen aikaan yhdessä tähän työhön. [Kert. A. O. Törnudd.] Tähän aikaan siirtyi toinenkin tieteellisiin opintoihin mieltynyt herännäisyysliikkeeseen kuuluva nuori pappi, K. K. von Essen, Suupohjan työmaille. Hänet näet määrättiin kappalaisenapulaiseksi Ylihärmään v. 1846. Päästyään vapaaksi hedbergiläisyyden vaikutuksesta, palveli tämä teräväpäinen mies monta vuotta uskollisesti herännäisyysliikettä. Sitä iloisemmalla mielellä oli hän ryhtynyt uutta papinvirkaansa hoitamaan, kuin hän jo pari vuotta sitä ennen hartaasti oli toivonut päästä niistä taloudellisista huolista, joita hänelle tuottivat Espoossa omistamansa, ennen (II, s. 409) mainitun Nygårdin tilan hoitaminen. Siitä oli hän esim. v. 1845 kirjoittanut isälleen: "Erinomaisen hyvä olisi, jos voisin vapautua sotkuisista raha-asioistani, maksaa kaikki velkani, päästä vapaaksi Nygårdista ja saada olla pappina eikä liikemiehenä. Sillä nämä toimet minut tappavat. Jos voisin saada hoidettavakseni pienen seurakunnan Pohjanmaalla, olisin onnellista onnellisempi". [K. K. von. Essenin kirje isälleen 30/4 45.] Sitäpaitsi oli v. Essenillä ollut täysi syy epäillä, pääsisikö hän milloinkaan pappina toimimaan rakkailla kotiseuduillaan, missä herännäisyys oli päässyt niin suureen valtaan, koska v.t. kenraalikuvernööri Thessleff hänen ystävälleen Lauri Stenbäckille vielä v. 1844 oli lausunut, että hallitus aikoi voimallisesti ahdistaa herännäisyyttä sekä, "ettei maisteri v. Essenillä ollut mitään loistavaa tulevaisuutta odotettavana". [K. K. von. Essenin kirje isälleen 17/12 44.]
A. V. Ingman oli naimisissa v. Essenin tytärpuolen Lina Fabritiuksen kanssa. Vaikka tämä kuoli jo v. 1846, [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] lukeutui miehensä edelleen samaan sukulaispiiriin, johon N. K. Malmberg, F. O. Durchman y.m. kuuluivat. Sukulaisuussuhteita pidettiin siihen aikaan paljon suuremmassa arvossa, kuin nykyään, ja tämäkin seikka oli omiaan lujittamaan Suupohjan heränneitten pappisperheitten liittoa ja sitä yhdenmukaisuutta elämäntavoissa ja katsantotavassa, josta vasta olemme huomauttaneet. Jos heränneet säätyläisetkin jo kauan vapaasti olivat käyneet toistensa perhejuhlissa silloinkin, kun eivät isäntäväkeä tunteneet, lisääntyi sukulaisuussuhteiden kautta lisääntymistään suurten perhejuhlien ja niidenkin kautta suurten seurojen luku, sillä Jumalan sanan viljelemiselle olivat nämä juhlat pyhitetyt. Verraton vieraanvaraisuus, joka ei suurintakaan vierastulvaa säikähtänyt, on nähtävä silloisten heränneitten, sekä säätyläisten että talonpoikien, kanssakäymisessä. Varsinkin oli Malmbergin koti siitä tunnettu. Läheltä ja kaukaa riensi hänen luoksensa ihmisiä sielunsa asioissa neuvoa saamaan. Vaikkakaan ei ollut kysymyksessä mikään erityinen juhla, saattoi talon kartano olla täynnä vieraitten hevosia. Kaukamatkaisille annettiin aina ruokaa ja yösijaa. Toiset heistä viipyivät monta päivää. Säätyläisvieraille otettiin toinen keittoruoka väen padasta, toinen oli niinikään jokapäiväistä, mutta sekin ravitsevaa ja hyvää laatua. Kun kerran eräs Malmbergin vieras, hieno nainen Helsingistä, hieman arastellen maisteli annostaan, lausui isäntä: "niele vain, ei se myrkkyä ole".
Noin v. 1846 osti Malmberg Kauppilan (katso II, 158) läheisyydessä olevan Marielundin tilan. Erinomaisella tarmolla ja taidolla viljeli hän näitä maitaan, ollen tässäkin suhteessa tienraivaajana Suupohjan kansalle. Palkollistensa töissä nähtiin hänet usein mukana johtamassa ja neuvomassa ja monesti käänsi hän silloin puheensa hengellisiin asioihin. Aikuisin talvisaamuina, ennenkuin kukaan talossa vielä oli ehtinyt nousta, kuului isännän veisuu tallin yliseltä, minne hän oli mennyt heittämään heiniä hevosilleen. [Kert. Sofia Helander, Charlotte Achrén, N. G. Arppe, y.m.] Kuvaamaan elämää Malmbergin kodissa lainaamme tähän seuraavan hänen renkinsä J. K. Kuljun kirjeen: "Tulkaa tänne renkitupaan illalla katsomaan. Siellä on 12 renkiä. Nuo, jotka kenkiä tekee ja kirvesvartta vuolee, ne ulkomuistista veisaileepi jotakin hengellistä virttä, etkä milloinkaan kuule rivoa sanaa tahi turhia jaarituksia heiltä. Mennäänpä talon toiseen päähän. Siellä on 8 piikaa ja muita vieraita vaimoja. Sielläkään et kuule itkua etkä kielen surinaa, siellä kuulet ihanaa veisuuta. Isännän käskystä sai jokainen, joka tahtoi, klo 8:sta ottaa kirjan käteensä. Sen aikuisia kirjoja oli kaikenlaisia väen tuvassa saatavina, talon omia. Niin oli palkkaväen asia talossa viikon aikana. Siellä kilvan tehtiin tehtävät. Nämä kaikki isännän vaikutuksesta. — Sunnuntaina palkkaväki innolla riensi kirkkoon, kun isäntä oli saarnaava omassa kirkossa. Täytyi kumminkin käydä lupaa pyytämässä, sillä silloin näet tuli satoja hevosia kartanoon, ja hän määräsi kenenkä rengeistä piti jäädä ihmisten hevosia ruokkimaan ja juottamaan. Entäs piikaparat, jotka eivät milloinkaan päässeet omaan kirkkoon, kun Malmbergilla oli tapana antaa murkinaa sunnuntaisin kaukaisille. Siinä meni piioilta aika ruoan valmistamiseen. Mutta sittenpä piiat vietiin hevosilla kappelikirkoille". [Elis Bergroth, Suomen kirkko II, s. 733.]
Olemme huomauttaneet heränneitten suurista perhejuhlista. Moni tämmöinen tilaisuus, niinkuin esim. "Venellin häät" Espoossa (II, s. 410-420), on saanut historiallisen merkityksen. Malmbergin kodissa vietettiin monta semmoista juhlaa. Yksi näistä oli kahden vasta vihityn papin, Alfred Kihlmanin ja Reinhold Helanderin häät heinäkuun 9 p:nä 1846. Edellinen näistä, myöhemmin tunnettu koulu- ja liikemiehenä, oli syntynyt 1825 ja tuli ylioppilaaksi 1843. Yliopiston nuorisossa siihen aikaan liikkuva herätys oli vetänyt hänetkin puoleensa ja hän antautui jumaluusopilliselle uralle. Saatuaan siihen luvan, vaikkei hän vielä ollut määräikää saavuttanut, vihittiin hänet papiksi kesäkuun 16 p:nä 1846 ja määrättiin isänsä, Kruununkylän kirkkoherran A. K. Kihlmanin apulaiseksi. Kihlman oli teräväpäinen, miettivä ja tarmokas mies ja siihen aikaan sydämestään herännäisyyteen mieltynyt. Samana päivänä, kuin hän, vihittiin papiksi myöskin vasta mainittu Reinhold Helander, A. Helanderin nuorin poika, joka oli syntynyt 1824. Viimemainitun morsian, Sofia Forsman, oli paljon oleskellut Malmbergin kodissa, ajoittain asunutkin siellä, jonka vuoksi pidettiin hyvinkin luonnollisena, että hänen häänsä vietettiin siellä. Olihan sitäpaitsi hänen sulhasensa Malmbergin läheisen ystävän O. H. Helanderin veli ja itsekin tuttu talossa. Kihlman taas oli kihloissa K. K. von Essenin tytärpuolen Angelika Fabritiuksen kanssa, jonka sisaren kanssa Malmbergin lanko F. H. Bergroth oli naimisissa. [Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja.] Koska v. Essen vasta oli muuttanut Ylihärmään eikä vielä ollut ehtinyt saada kuntoon sikäläistä asuntoaan, päätettiin että Kihlmaninkin häät vietettäisiin Malmbergin kodissa. [Kert. Sofia Helander.]
Jo aikoja ennen oli Malmberg kutsunut vieraita näihin kaksinkertaisiin häihin. Niitä tulikin ja tuli paljon. Etelästä saapuivat F. H. Bergroth ja hänen veljensä K. Edvard vaimoineen, joihin matkalla liittyi Alavuuden vasta nimitetty kirkkoherra, Lauri Stenbäckin veli K. F. Stenbäck, joka oli naimisissa K. K. von Essenin sisaren kanssa, sekä A. N. Holmström, Jos. Grönberg y.m. Savosta tulivat J. I. Bergh, Paavo Ruotsalainen ja J. L. Niskanen, Nivalasta Wilh. Niskanen, Pyhäjärveltä Schwartzberg, pohjoisesta A. Helander. J. M. Stenbäck y.m. Miltei kaikki lähiseudun heränneet papit vaimoineen ja suuri joukko muita heränneitä, säätyläisiä ja talonpoikia, täyttivät huoneet ahdinkoon asti. Useat vieraista tulivat jo hääpäivän edellisenä iltana. Silloin saapui Paavokin. Hän astui rohkeasti saliin, jonka lattiaa paraikaa pestiin. Samassa huoneessa soitti joku pianolla virttä. Paavo, joka oli hyvin soitannollinen, alkoi veisata samaa virttä, johon syrjähuoneista tulevat vieraat voimakkaasti yhtyivät. Virren vaiettua laskeutui Paavo polvilleen, rukoillen ääneen palavan rukouksen. Tuskin oli yksikään silmä kuiva, kun ukko nousi ylös ja alkoi tervehtiä isäntäväkeä ja vieraita. Vasta tämän jälkeen saivat lattianpesijät jatkaa keskeytettyä työtään.
Malmberg vihki nuoret parikunnat. Kolme päivää viipyivät kaukaiset vieraat sekä suuri osa muitakin häätalossa. Aika kului nopeasti hartauspuheita kuullessa, veisatessa ja keskusteluissa. Paavo, joka viihtyi erinomaisen hyvin, oli koko ajan virkeällä mielellä, piti monta seurapuhetta, toisen toistaan elävämmän. Tuon tuostakin nähtiin jonkun yksityisesti häntä puhuttelevan. Ja hän oli väsymätön neuvomaan, nuhtelemaan, kehoittamaan. Ehkä aavisti hän, että tämä oli hänen viimeinen käyntinsä Suupohjassa. — Joskus kuului vinttihuoneesta ja vinniltä, missä useimmat papit asuivat, väittelyä, joka pari kertaa yltyi kiivaaksikin. Se koski Lutherin postillan suomennosta, jota F. O. Durchman ja A. V. Ingman paraikaa valmistivat. Luettuaan muille muutamia paikkoja käännöksestään, saivat he kuulla ankaria muistutuksia "uusien sanojen käyttämisestä, joita ei kansa ymmärtäisi". Ingman, joka oli masentuneella mielellä vaimonsa pari viikkoa sitten tapahtuneen kuoleman johdosta, ei ottanut paljon osaa väittelyyn, mutta sitä tulisemmin puolusti Durchman "puhtaan suomenkielen käyttämistä saarnoissa ja uskonnollisessa kirjallisuudessa". Sopua ei tämä väittely kuitenkaan rikkonut, vaikka useimmat olivat tyytymättömät "Durchmanin uutuuksiin". Ainoa seikka, joka tässä tilaisuudessa loukkasi moniaita vieraita, oli tuo näiden mielestä "ylimielinen varmuus" ja "komentava mahtavuus", millä Malmberg, Durchman ja muutamat muutkin Suupohjan heränneitten johtavat henkilöt painoivat alas jokaisen sanan, joka ei ehdottomasti mukautunut kaikin puolin kannattamaan vallitsevaa katsantotapaa. Niinpä arveltiin, että Kimon tehtaan omistaja Otto von Essen, joka, samoinkuin O. H. Helander, oli taipuvainen vähän toisenkaltaiseen käsitykseen, joutui liika ankaran kohtelun alaiseksi. Mutta minkäänlaista hajaannusta ei silti tapahtunut. Päinvastoin puhuvat kumpikin lähinnä seuraavina vuosina kirjoittamissaan kirjeissä Malmbergista mitä suurimmalla kunnioituksella ja ystävyydellä.
Marielundista lähtivät useimmat vieraat Alahärmään saattamaan Ingmanin puolisoa haudan lepoon. Siellä jatkettiin yhdessäoloa Jumalan sanan viljelemisellä ja veisuulla. Suru-, niinkuin ilojuhlissa noudattivat heränneet tätä tapaa. Ilman hartauseuroja ei jaksettu surua kantaa, ilman niitä ei ollut ilo iloa. Alahärmästä palasivat eteläänpäin matkustavat vieraat parin päivän jälkeen Lapualle. Marielundissa nytkin kokoonnuttiin. Siellä pidettiin vielä seuraavana päivänä lähtöseurat, jonka jälkeen vieraat lähtivät. Kaikkiaan olivat he viipyneet seurapaikoissa 8 päivää, matkoja lukuunottamatta. Ilman palavaa rakkautta eivät isäntäväki eivätkä vieraat olisi tällaista vierailua kestäneet. [F. H. Bergrothin almanakkamuistiinpanot; kert. Karolina Bergroth, Jos. Grönberg, Adolfina Kemell o. s. Ottelin, Sofia Helander, y.m.; Reinhold Helanderin aikoinaan omistama kirjekokoelma (nyt Kirkkohistoriallisen seuran oma).]
Lyhytkin silmäys Etelä-Pohjanmaan seurakuntien paimenmuistoihin 1840-luvun keskivaiheilla vakuuttaa meitä siitä, että heränneitten pappien luku näillä seuduin oli hyvin suuri. Heidän kauttansa leviämistänsä levisi liike. Luettelemme tässä huomattavimmat heistä: J. H. Roos, synt. 1818, v.t. kappalainen Kristiinankaupungissa (1843-45) ja Uuskaarlepyyssä (1845-53), K. F. Stenbäck Alavuudella, A. N. Holmström Kuortaneella, O. V. Forsman saarnaajana Pirttikylässä, mistä v. 1847 pääsi kappalaiseksi Peräseinäjoelle, Vilhelm Ingman, synt. 1820 ja vihitty papiksi 1842, armovuodensaarnaajana Kauhavalla, J. V. Nybergh kirkkoherranapulaisena Ilmajoella, Jaakko Vegelius ja hänen apulaisensa Jaakko Esaias Vegelius, synt. 1817 ja vihitty papiksi 1840 Maalahdella, O. H. Helander, Munsalassa, E. J. Snellman kirkkoherrana Laihialla, Fredrik Östring vuodesta 1845 pitäjänapulaisena Maalahdella, F. O. Durchman Isokyrössä, N. K. Malmberg Lapualla, J. R. Hedberg (katso II, s. 423) virka- ja armovuodensaarnaajana Vöyrissä, K. V. Lybeck (katso II, s. 463) kirkkoherranapulaisena Mustasaarella (1844-1848), Jaakko Simelius, synt. 1821, vihitty papiksi 1846, kappalaisenapulaisena Raippaluodossa, K. K. von Essen Ylihärmässä, A. V. Ingman Alahärmässä, P. V. Sandelin Maksamaalla, E. Svahn Purmossa, Juhana Julius Häggman, synt. 1823 ja vihitty papiksi 1846, kappalaisenapulaisena Terijärvellä vuodesta 1847, Heikki Moliis kappalaisena Pietarsaaressa, B. H. R. Aspelin (II, s. 445) Vetelissä, Alfred Kihlman Kruununkylän kirkkoherran ja kappalaisen apulaisena 1846-50, Otto Isak Appelberg, synt. 1820 ja vihitty papiksi 1843, välisaarnaajana Kokkolassa vuodesta 1846, Frans Petter Kemell, (josta vasta enemmän), ylimääräisenä pappina Lappajärvellä, Kaarle Adolf Lilius kappalaisena Kortesjärvellä, K. Johansson kappalaisena Vimpelissä ja Aleksanteri Jaakko Gummerus, joka, oltuaan ylimääräisenä pappina Kokkolassa 1831-1846, viimemainittuna vuonna pääsi Kannuksen kappalaiseksi. Vielä on mainittava etenkin yksi mies, joka loistavalla tavalla täydentää niitä suuria lahjoja, joista Suupohjan herännäisyys on niin rikas. Tarkoitamme Lauri Stenbäckiä, sillä hänenkin tapaamme tähän aikaan näillä tienoin. Hänet oli näet nimitetty hoitamaan Vaasan ylialkeiskoulun rehtorinvirkaa elokuussa 1846, ja muutamia viikkoja myöhemmin sai hän vakituisena tämän viran. [Paimenmuisto; Sukukirja, Suomen aatelittomia sukuja; Akiander VI, 319.]