Ja yht'äkkiä ryntäsi tiheästä pensaikosta kolme miestä naisia kohden.
He puhuttelivat heitä. Muutamia sanoja vaihdettiin. Naiset osottivat näkyviä kauhun merkkejä. Yksi miehistä astui lyhyemmän luo ja yritti siepata kukkaroa, joka tällä oli kädessään. He huusivat apua, ja ahdistajat kävivät heihin käsiksi.
Ruhtinas hyökkäsi esille. Kymmenessä sekunnissa hän pääsi melkein vesirajaan. Hänen lähestyessään miehet pakenivat.
Hän syöksyi ajamaan heitä takaa. Mutta toinen naisista pyyteli häntä:
"Voi, hyvä herra, minä pyydän teitä… ystäväni voi pahoin!"
Lyhyempi nainen oli pyörtyneenä kaatunut nurmikolle. Sernine pyörsi takaisin.
"Eihän hän liene haavottunut?" hän kysyi. "Saattoivatko nuo roistot…"
"Ei… ei… vain säikähdystä… kiihtymystä. Sitäpaitsi… te ymmärrätte kyllä… hän nimittäin on rouva Kesselbach…"
"Vai niin, todellakin?" sanoi ruhtinas.
Hän tarjosi hajusuolapulloa, jonka nuorempi nainen heti asetti ystävättärensä sieraimien eteen. Ja ruhtinas lisäsi: