Kymmentä minuuttia myöhemmin pysähtyi automobili Boulevard Inkermannin päässä erään aidatun huvilan edustalle. Lääkäri tuli ulos kuullessaan toitottajan törähdykset. Ruhtinas kysyi:
"Onko 'yksilö' valmis?"
"Kääritty, sidottu, sinetitetty."
"Hyvässä kunnossa?"
"Oivallisessa. Jos kaikki käy kuten puhelimessa kerroitte, niin poliisit joutuvat aivan harhaan."
"Sitähän varten he ovatkin. Nostetaanpa hänet tänne."
He kantoivat automobiliin jonkinlaisen pitkulaisen säkin, joka oli ihmis-olennon muotoinen ja näköjään jokseenkin raskas. Ja ruhtinas sanoi:
"Aja Versaillesiin, Octave — Rue de la Vilainelle. Pysäytä Hôtel des
Empereursin edustalle."
"Hei, sepä viheliäinen majala!" huomautti lääkäri. "Minä tunnen sen hyvin — oikea kurjuuden pesä!"
"Sen kyllä tiedän. Ja siellä koituu kova työ — minulle ainakin…
Mutta toden totta en möisi tätä hetkeä kokonaisesta omaisuudestakaan.
Kuka uskaltaa väittää, että elämä on yksitoikkoista?"