"Kyllä… Geneviève. Ja sinä voisit tehdä paljoa paremmin."
"Saammehan nähdä. Toistaiseksi anna minun kulkea omaa tietäni. Ja ole ihan huoletta. Minulla ei ole vähintäkään aikomusta, kuten sanot, sekottaa häntä temppuihini. Hän saa tuskin koskaan nähdä minua… Mutta meidän piti joutua kosketukseen, tiedä se… Se on tehty… Hyvästi."
Hän lähti koulusta ja käveli paikalle, missä hänen automobilinsa odotteli. Hän oli hyvin mielissään.
"Hän on ihastuttava… ja niin leppeä, niin vakava! Hänen äitinsä silmät, silmät jotka viihdyttävät." Ja hän sanoi ääneensä: "Totisesti pidän huolta hänen onnestaan! Ja heti! Jo tänä iltana! Oikein! Jo tänä iltana saakoon hän lemmityn! Eikö rakkaus ole jokaisen nuoren tytön onnen pääehto?"
Hän tapasi automobilinsa valtamaantieltä.
"Kotiin", hän sanoi Octavelle.
Kotiin tultuansa hän soitti Neuillyyn ja ilmotti puhelimella ohjeensa sille ystävälle, jota hän kutsui tohtoriksi. Sitte hän muutti pukua, söi päivällistä Rue-Cambon-klubissa, vietti tunnin oopperassa ja nousi taas voimavaunuihinsa.
"Neuillyyn, Octave. Lähdemme noutamaan tohtorin. Paljonko kello on?"
"Puoli yksitoista."
"Pentele! Nyt joutuin!"