Gérard Baupré.'
Hän laski paperin takaisin pöydälle, näkyvälle paikalle, otti tuolin ja asetti sen nuoren miehen jalkojen alle. Hän itse nousi pöydälle, otti ruumiin kainaloonsa, kohotti sitä, hellitti juoksusilmukkaa ja pujotti pään siitä pois.
Ruumis vaipui hänen syliinsä. Hän antoi sen lipua pitkin pöydän viertä, hyppäsi maahan ja laski sen vuoteelle. Sitte hän yhä yhtä kylmäverisenä avasi käytävään johtavan oven.
"Oletteko siellä kaikki kolme?" hän kuiskasi. Joku vastasi puisten portaiden juurelta: "Täällä olemme. Nostammeko sinne käärömme?"
"Tehkää niin."
Hän otti kynttilän ja valaisi heille. Nuo kolme miestä kompuroitsivat ylös portaita, kantaen säkkiä, johon "yksilö" oli sidottu.
"Laskekaa se tuohon", sanoi ruhtinas pöytää osottaen. Hän katkoi taskuveitsellä säkin ympäri kiedotut köydet. Näkyviin tuli valkea hursti, jonka hän työnsi syrjään. Hurstissa oli ruumis — Pierre Leducin ruumis.
"Pierre Leduc parka!" puheli Sernine. "Et saa koskaan tietää mitä menetit noin nuorena kuollessasi. Minä olisin auttanut sinua pitkälle, veikkonen. Mutta meidän täytyy nyt tulla toimeen ilman sinua… No niin, Philippe, nouskaahan pöydälle, ja te, Octave, tuolille. Nostakaa ylös hänen päänsä ja kiinnittäkää juoksusilmukka."
Kahta minuuttia myöhemmin killui Pierre Leducin ruumis narun päässä.
"Mainiota! Sepä oli helppoa! Nyt saatte mennä. Te, tohtori, pistäydytte täällä jälleen huomis-aamuna. Te kuulette erään Gérard Bauprén itsemurhasta. Ymmärrättehän — Gérard Bauprén? Tässä on hänen jäähyväiskirjeensä. Te lähetätte hakemaan piirilääkäriä ja komisariusta; te järjestätte niin, ettei kumpainenkaan heistä huomaa vainajan vioittunutta sormea eikä poskessa olevaa arpea…"