Gérard nosti äkillisellä tempaisulla nyrkkinsä.
"Rakkautta", hän sanoi, "niin; sen vuoksi kyllä."
"Te rakastatte ja teitä rakastetaan", sanoi Sernine. "Kihlattunne odottaa teitä. Olen valinnut hänet itse. Hän on puhtoisista puhtain, viehkeistä viehkein. Mutta teidän täytyy voittaa hänet itsellenne. Iskekää!"
Nuorukaisen käsivarsi jäykistyi ratkaisevaan iskuun, mutta itsensäsäilyttämisen vaisto oli hänelle liian voimakas. Hänen ruumistansa tempoi yli-inhimillinen ponnistus. Hän riistäytyi äkkiä Serninen käsistä ja pakeni.
Hän säntäsi kuin mielipuoli toiseen huoneeseen. Kauhun kiljahdus pääsi häneltä hänen havaitessansa kaamean näyn; hän syöksi takaisin ja vaipui Serninen eteen, pöydän viereen.
"Iskekää!" sanoi ruhtinas, taas levittäen hänen sormensa ja asettaen kohdalleen veitsen terän.
Teko tapahtui koneellisesti. Elottomasti, harhailevin silmin ja verettömin kasvoin, nuori mies kohotti nyrkkinsä ja iski.
"Oih!" huudahti hän kivusta voihkaisten.
Pieni lihanpalanen irtausi pikkusormesta. Verta vuoti. Kolmannen kerran pyörtyi Gérard.
Sernine katseli häntä sekunnin tai pari ja virkkoi suopeasti: