Mies kääntyi ja tuijotteli ulokkeen yli nojautuen tuokion ajan, kuin varmistuakseen siitä, ettei häntä uhannut mikään vaara. Sitte hän kyyristyi alas ja asettui pitkin pituuttaan lattialle makaamaan. Hän näytti liikahtamattomalta. Mutta pian erotti Lenormand, että vielä mustempi varjo, jonka hän sai ympäristöä vastaan syntymään, oli tulossa eteenpäin, likemmä.
Se saavutti vuoteen.
Lenormand oli kuulevinaan miehen hengityksen.
Pierre Leduc huokasi syvään ja käänsi kylkeänsä.
Taas hiljaisuus…
Mies oli huomaamattomin liikkein hiipinyt pitkin vuodetta ja hänen tumma hahmonsa kuvastui nyt lattialle asti riippuvien hurstien valkealle taustalle.
Lenormand olisi käsivartensa ojentamalla voinut koskettaa häntä. Hän erotti jo selvästi nukkujan huohotuksen keralla vuorottelevan hengityksen.
Äkkiä välähti valon leimahdus. Mies oli painaltanut sähköheijastajan nastaa, ja Pierre Leducin kasvoille sattui kirkas hohde, mutta mies pysyi varjossa, niin että Lenormand ei voinut erottaa hänen kasvonpiirteitään.
Hän näki vain jotakin valojuovassa välkkyvää ja vavahti. Se oli veitsen terä, ja tuo enemmän tikaria kuin väkipuukkoa muistuttava ohut, suippeneva veitsi näytti hänestä samalta aseelta, jonka hän oli löytänyt Kesselbachin sihteerin Chapmanin ruumiin vierestä.
Hän tarvitsi kaiken tahdonvoimansa hillitäkseen itseään hyökkäämästä miehen kimppuun. Hän tahtoi ensin tietää, mitä mies oli tullut tekemään.