Käsi kohosi. Aikoiko hän iskeä? Lenormand arvioitsi välimatkaa, ehkäistäkseen iskun… Mutta ei; se ei ollut murhaava liikahdus, vaan varokeino. Käsi iskisi ainoastaan jos Pierre Leduc liikahtelisi tai yrittäisi huutaa. Ja mies kumartui nukkujan yli kuin tarkastellen jotakin.
"Oikeata poskea", ajatteli Lenormand, "oikean posken arpea… Hän tahtoo varmistua siitä, että nukkuja todellakin on Pierre Leduc."
Mies oli kääntynyt hiukan toiselle sivulle, niin että ainoastaan hänen hartiansa olivat näkyvissä. Mutta hänen vaatteensa, hänen päällystakkansa olivat niin lähellä, että ne kihnasivat kaihtimia, joiden takana Lenormand piileskeli.
"Liikahduskin vain hänen taholtaan", ajatteli etsivän osaston päällikkö, "hälyytyksen sävähdys minussa, niin käyn hänen kimppuunsa!"
Mutta mies ei hievahtanut, kokonaan syventyneenä tarkasteluunsa. Vihdoin hän siirsi tikarin siihen käteensä, joka piteli lyhtyä, ja nosti hurstia, ensimältä tuskin ollenkaan, sitte hiukan enemmän, kunnes nukkuvan vasen käsivarsi paljastui ja käsi oli näkyvissä. Lyhdyn valovirta kohdistui käteen. Sormet olivat harillaan. Pikkusormi oli toisen niveleen vierestä katkaistu.
Taas liikahti Pierre Leduc. Valo sammui heti, ja mies jäi hetkeksi seisomaan vuoteen viereen, hievahtamattomana, suorana. Päättäisikö hän iskeä?
Pitkä, hyvin pitkä äänettömyys! Äkkiä Lenormand näki tai pikemmin oli näkevinänsä käsivarren kohoavan. Hän liikahti vaistomaisesti, ojentaen kätensä nukkujan yli. Tällöin hän tuli tölmänneeksi mieheen.
Kumea huudahdus. Mies huiteli ilmaa, puolustausi umpimähkään ja hyökkäsi ikkunaa kohti. Mutta Lenormand oli syöksähtänyt häneen käsiksi ja kietaissut käsivartensa hänen hartiainsa ympäri.
Hän tunsi toisen heti mukautuvan ja heikompana, Lenormandin syleilyssä voimattomana, koettavan välttää painiskelua ja livahtaa hänen käsiensä lomitse pakoon. Kaikki voimansa ponnistaen litisti Lenormand hänet rintaansa vasten, taivutti hänet kaksin kerroin ja oikaisi hänet seljälleen lattialle.
"Hei, olen saanut hänet, olen saanut hänet!" jupisi hän voitonriemuisesti.