"Me olemme hukassa! Se on Gourel, etsivä poliisi… Ota tikarisi."
Hän tarttui toista käsivarteen. "Ei. Ei vielä. Minulla on eräs aate.
Mutta Luojan nimessä, Marco, ymmärrä minua ja puhu vuorostasi.
Puhu kuin olisit sinä Kesselbach… en luule heidän tuntevan
toisiansa… Älyäthän, vai mitä?… Puhu, Marco! Sinä olet
Kesselbach."
Hän haastoi niin kylmäverisesti, niin voimakkaasti ja käskevästi, että Marco enemmittä selityksittä käsitti saaneensa Kesselbachin osan; ja hän sanoi kuuluvasti:
"Teidän tulee pyytää puolestani anteeksi, hyvä ystävä. Sanokaa hra Gourelille, että olen kovin pahoillani, mutta minulla on ylenmäärin työtä… Puhuttelen häntä huomen-aamulla kello yhdeksältä… niin, täsmälleen kello yhdeksän."
"Oivallista!" kuiskasi toinen. "Älä liikahda."
Hän palasi eteiseen, tapasi Gourelin odottamassa ja sanoi:
"Hra Kesselbach pyytää teitä suomaan anteeksi. Hän lopettelee erästä tärkeätä työtä. Sopisiko teidän tulla uudestaan huomis-aamuna kello yhdeksän?"
Syntyi tovin äänettömyys. Gourel näytti kummastuneelta, enemmän tai vähemmän kiusaantuneelta ja epätietoiselta. Toisen käsi kouraisi taskussa olevan tikarin kahvaa. Ensimäisen epäiltävän liikahduksen nähdessään hän oli valmis iskemään.
Vihdoin Gourel sanoi:
"Hyvä on… Kello yhdeksän huomenna… On sentään… Kuitenkin, tulen tänne yhdeksältä huomenna…"
Ja pistäen hatun päähänsä hän katosi hotellin käytäviin.