He palasivat nuoren tytön luo, jonka tapasivat Jacques Doudevillen seurassa näköjään vahingotta selvinneenä seikkailustaan. Lenormand esitteli itsensä, tarjoutui viemään hänet takaisin kotiin ja teki hänelle heti kysymyksiä englantilaisesta majuri Parburystä.
Tyttö ilmaisi kummastustaan.
"Hän ei ole englantilainen eikä majuri; hänen nimensä ei myöskään ole
Parbury."
"Mikä hän sitten on nimeltään?"
"Juan Ribeira. Hän on hallituksensa apurahalla ranskalaisten koulujen toimintaa tutkimassa matkustava espanjalainen."
"Vaikka niinkin. Hänen nimensä ja kansallisuutensa eivät mitään merkitse. Hän on meidän etsimämme mies. Oletteko tuntenut hänet kauvan?"
"Pari viikkoa. Hän oli kuullut minun Garchesiin perustamastani koulusta ja kiintyi kokeeseeni niin suuressa määrin, että tarjoutui myöntämään minulle vuotuisen kannatuksen sillä ehdolla, että saisi aika ajoin pistäytyä katsomaan oppilasteni kehitystä. Minulla ei ollut oikeutta kieltäytyä."
"Ei, eipä tietenkään; mutta teidän olisi pitänyt kysyä tuttavienne neuvoa. Eikö ruhtinas Sernine ole teidän ystäviänne? Hän on järkevä mies."
"Oi, minä luotan häneen ehdottomasti; mutta hän on nykyään ulkomailla."
"Ettekö tiennyt hänen osotettaan?"