Noiden kahden vihamiehen kesken syntyi äänettömyys, kamala äänettömyys. Sitte virnisteli parooni:
"On repäisevä riemu nähdä teidät tuollaisena, vetistelevänä ja ruinailevana. Näyttääpä minusta siltä, että yksityinen soturi on antamassa kelpo löylytyksen kenraalillensa!"
"Senkin aasi!" mutisi Sernine.
"Ruhtinas, minä lähetän luoksenne sekundanttini tänä iltana… jos vielä olette tässä maailmassa. Vai tahtoisitteko mieluummin suorittaa kaksintaistelun täällä ja nyt? Niinkuin haluatte, ruhtinas; teidän viimeinen hetkenne on tullut."
"Senkin aasi!" sanoi Sernine vielä kerran. Hän veti esille kellonsa. "Kello on nyt kaksi, parooni. Teillä on enää moniaita minuutteja jäljellä. Viiden minuutin kuluttua — korkeintaan kymmenen — käyvät teihin käsiksi hra Weber ja puoli tusinaa tanakkaa, siekailematonta miestä… Älkääkä suotta hymyilkö. Se salainen käytävä, johon luotatte, on saatu ilmi. Minä tiedän sen; sitä vartioidaan. Olette siis ehdottomasti kiikissä. Se merkitsee mestauslavaa, veikkonen."
Altenheim oli vaalennut. Hän sopersi:
"Te teitte tämän?… Te olette kehdannut…"
"Talo on piiritetty. Hyökkäys on tulossa. Puhukaa, niin minä pelastan teidät."
"Miten?"
"Pavillon Hortensessa käytävän suuta vartioitsevat miehet ovat omiani. Minun tarvitsee vain antaa teille sana heitä varten, niin olette pelastettu. Puhukaa!"