Ei vastausta. Ei hivausta.
"Se on epäilemättä mielikuva", hän ajatteli. "Tuo olento alkaa tulla painajaisekseni… Hei, jos aijon suorittaa temppuni ja voittaa pelin, niin minun pitää kiirehtiä. Lokero, johon kätkin vaatemytyn, ei ole kaukana. Minä kaappaan mytyn ja temppu on tehty!"
Hän saapui avoimelle ovelle ja pysähtyi heti. Oikealla oli kolo, se jonka Lenormand oli kaivannut pelastuakseen tulvalta. Hän kumartui ja valaisi aukkoa.
"Hoo!" hän huudahti hätkähtäen. "Ei, se ei ole mahdollista…
Doudeville tietysti on lykännyt mytyn syvemmälle."
Mutta mytty oli kadonnut; ja hän tunsi varmaksi, että taasenkin tuo salaperäinen olento oli sen ottanut.
"Sääli kerrassaan! Asia oli niin sievästi järjestetty! Seikkailu olisi jälleen saanut luonnollisen latunsa ja minä olisin varmemmin saavuttanut tarkotusperäni… Mutta näinkin ollen täytyy minun kiirehtiä eteenpäin minkä kykenen… Doudeville on Pavillon Hortensessa… Peräytymiseni on turvattu… Ei enää joutavia… Minun täytyy kiirehtiä ja korjata asiat jälleen kuntoon, jos voin… Ja 'hänestä' me pidämme huolen jälkeenpäin… Oh, hänen olisi parempi pysyä minun kynsieni tapaamattomissa, sen miekkosen!"
Mutta hänen huuliltaan pääsi hämmästyksen huudahdus. Hän oli tullut toiselle ovelle; ja tämä ovi, puutarhataloa läheisin, oli suljettu. Hän paiskautui sitä vastaan. Mitä siitä oli hyötyä? Mitä saattoi hän tehdä?
"Tällä kertaa", hän jupisi, "olen pälkäässä!"
Hän oli hävinnyt! Weber löytäisi hänet sieltä kuin koloonsa ahdistetun otuksen, luolansa pohjalta.
"Mutta ei!" hän huudahti ponnahtaen suoraksi. "Ei! Jos vain minä olisin kysymyksessä, niin mitäpä siitä!… Mutta Geneviève, Geneviève on pelastettava tänä iltana… Lopultakaan ei peli ole vielä menetetty… Jos 'se toinen' katosi juuri äsken, niin se todistaa, että jossakin lähistöllä on toinen aukko. Weber ja hänen virkeät apulaisensa eivät ole minua vielä saaneet!"