"Hyvin osattu!" sanoi Lupin. "Se oli näpsä ote."
Hän meni ovelle ja lukitsi sen hiljaisesti. Palatessaan hän kysyi:
"Steinweg, onko teillä kloroformi?"
"Oletteko ihan varma siitä, että he ovat tainnuksissa?" kysyi vanhus pelosta vapisten.
"Mitä ajattelettekaan! Mutta sitä kestää vain kolme tai neljä minuuttia… Ja se ei ole kyllin pitkä aika."
Saksalainen otti taskustaan pullon ja kaksi valmiiksi järjestettyä puuvillatukkoa.
Lupin otti pullosta tulpan, kaatoi muutamia pisaroita kloroformia puuvillatukkoihin ja piteli niitä tutkintatuomarin ja hänen kirjurinsa nenän edessä:
"Mainiota! Meillä on kymmenen minuutin rauha ja häiriintymättömyys käytettävissämme. Se riittää, mutta kiirehtikäämme kuitenkin; eikä sanaakaan liikaa, vanhus, kuuletteko?" Hän tarttui toista käsivarteen. "Te näette mitä minä kykenen tekemään. Tässä me olemme, kahden kesken Oikeuspalatsin keskuksessa, syystä että minua niin halutti."
"Niin."
"Aijotte siis kertoa minulle salaisuutenne?"