"Vartija, menkäähän ulkopuolelle", sanoi Formerie. "Tulkaa heti takaisin, jos kutsun. Oletteko kirjuriani vastaan, hra Steinweg?"
"En, en… saattaisi olla parempi… mutta kuitenkin…"
"Puhukaa siis. Mitään paljastuksianne ei muuten merkitä pöytäkirjaan. Yksi sana vielä sentään: Kysyn teiltä viimeisen kerran, onko välttämätöntä, että vanki on tässä puhelussa saapuvilla?"
"Ihan välttämätöntä. Saatte itse nähdä syyn siihen."
Hän veti tuolinsa tutkintatuomarin pöydän ääreen. Lupin jäi seisomaan kirjurin lähelle. Ja vanhus alkoi matalalla äänellä puhella:
"Siitä on nyt kymmenen vuotta, kun eräät asianhaarat, joihin minun ei tarvitse tässä kajota, saattoivat tietooni merkillisen tarinan, joka koskee kahta henkilöä."
"Heidän nimensä, olkaa hyvä."
"Nimet ilmotan hetimiten. Sanon vain ensiksikin, että toisella näistä henkilöistä on huomattava asema Ranskassa ja että toinen, italialainen tai pikemmin espanjalainen… niin, espanjalainen…"
Loikkaus, kaksi pelottavaa nyrkin iskua… Lupinin käsivarret olivat huitaisseet oikeaan ja vasempaan kuin jousten ponnahduttamina, ja hänen nyrkkinsä, kovat kuin kanuunankuulat, mojauttivat tutkintotuomaria ja kirjuria leukaan, juuri korvan alle.
Tutkintotuomari ja kirjuri lysähtivät pöytiensä yli voihkaustakaan päästämättä.