"Ja sanotte siis", jatkoi lakimies, pää papereihin hautautuneena, "että siihen aikaan…"
"Sanon, että siihen aikaan…" vastasi Lupin.
Vähin erin, luonnollisin ja tuskin huomattavin liikahduksin, hän tuki kyynäspäänsä pöytää vasten. Hän laski käsivartensa verkalleen alas, pujotti kätensä maître Quimbelin hatun alle, pisti sormensa nahkanauhan rakoon ja otti sieltä tuollaisen pitkittäin taitetun paperisuikaleen, joita hatuntekijä sovittaa nahan ja sisustuksen väliin silloin kun hattu on hiukkasen liian iso.
Hän kääri paperin auki. Se oli ennakolta sovitulla salakirjotuksella laadittu sanoma Doudevillelta:
'Olen sisäpalvelijana maître Quimbelilla. Voitte pelotta vastata
samalla keinolla.
L. M., murhaaja, se antoi ilmi kirjekuoritempun. Olipa hyvä, että
ennakolta älysitte tämän siirron!'
Kirjelmässä oli vielä tarkka selostus Lupinin paljastusten saamasta vastaanotosta.
Lupin otti taskustaan samanlaisen paperisuikaleen, jossa oli hänen ohjeitansa, pisti sen hiljaisesti edellisen sijalle ja veti kätensä jälleen pois. Temppu oli tehty.
Ja Lupinin kirjeenvaihto "Grand Journalissa" alkoi viipymättä jälleen:
**
'Pyydän yleisöltä anteeksi, etten pitänyt lupaustani.
Santé-palatsin postiolot ovat surkean vajanaiset.
Olemme kuitenkin lähellä loppua. Minulla on käsissäni kaikki asiapaperit, jotka vääjäämättömästi ilmaisevat totuuden. Minä en julkaise niitä vielä. Kuitenkin olkoon sanottuna, että kirjeiden joukossa on muutamia, jotka lähetti kanslerille eräs hänen oppilaakseen ja ihailijakseen selittäytynyt, joka oli määrätty useita vuosia myöhemmin vapauttamaan itsensä väsyttävästä holhoojasta ja hallitsemaan yksinänsä.