Uskon puhuneeni selkeästi.'
Ja seuraavana päivänä:
**
'Kirjeet kirjotettiin edesmenneen keisarin aikana. Minun ei
tarvinne lisätä mitään niiden tärkeyden todistamiseksi.'
Neljän päivän vaiti-olo ja sitte tämä lopullinen kirjelmä, joka
aikaansai vielä muistissa olevan hälinän:
**
'Tutkimukseni on päättynyt. Nyt tiedän kaikki.
Pelkällä harkinnan voimalla olen arvannut kätköpaikan salaisuuden.
Ystäväni ovat lähdössä Veldenziin ja kaikkien esteiden uhalla he menevät linnaan heille osottamaani tietä.
Sanomalehdet julkaisevat sitte valokuvia kirjeistä, joiden pääsisällön jo tunnen; mutta pidän parempana julkaista koko tekstin.
Tämä varma, ehdoton julkaiseminen tapahtuu kahden viikon kuluttua tästä päivästä, täsmälleen tämän elokuun 22. p:nä.
Siihen asti olen vaiti… ja odotan.'
Tiedonannot "Grand Journalille" lakkasivat tosiaankin toistaiseksi; mutta Lupin ei herjennyt olemasta kirjeenvaihdossa ystäviensä kanssa hatun kautta. Se oli niin yksinkertaista! Ei ollut mitään vaaraa. Kuka olisi saattanut konsanaan aavistaa, että maître Quimbelin hattu oli Lupinin kirjelaatikkona!
Joka toinen tai kolmas aamu, niin useasti kuin saapuikin, tämä kuuluisa asianajaja uskollisesti toi puolustettavansa kirjeet: kirjeitä Parisista, kirjeitä maaseudulta, kirjeitä Saksasta, kaikki Doudevillen lyhentämiä ja salakirjotukseksi muuttamia. Ja tuntia myöhemmin maître Quimbel juhlallisesti asteli pois, vieden Lupinin määräyksiä.