Veldenzin rauniot ovat tutut kaikille Reinin ja Moselin varrella käyneille.
Saattueensa seuraamana Lupin kahdessa tunnissa tarkasteli koko rakennuksen.
"Minä olen teihin kovin tyytyväinen, kreivi hyvä. En luule konsanaan tavanneeni niin täydellisesti alaansa perehtynyttä opasta, enkä — mikä on harvinaista — niin vaiteliasta. Ja nyt lähdemme puolipäivälliselle, ellei teillä ole vastaan."
Kello neljän seuduissa, tehtyään taaskin kävelyn raunioissa, joll'aikaa hän oli tutkinut kivet, mitannut muurien paksuuden, ottanut selvää kaikesta mahdollisesta, turhaan, kysyi hän kreiviltä:
"Eikö ole ketään jäljellä viimeisen, linnassa asuneen suurherttuan palveluskunnasta?"
"Kaikki silloiset palvelijat hajaantuivat kukin taholleen. Yksi ainoa jäi piiriin asumaan."
"No?"
"Hän kuoli kaksi vuotta takaperin."
"Lapsia?"
"Hänellä oli poika, joka meni naimisiin. Yhdessä vaimonsa keralla erotettiin hänet häpeällisen käytöksen takia. He jättivät jäljelle nuorimman lapsensa, pienen tyttären Isildan."