"Mistä sinä nämä sait?" kysyi hän kiihtyneesti. "Ranskalaista rahaa!… Kuka sinulle antoi?… Ja milloin?… Tänäänkö? Puhu!… Vastaa!…" Hän kohautti hartioitaan. "Minua hullua! Niinkuin hän kykenisi vastaamaan!… Hyvä kreivi, lainaisitteko minulle neljäkymmentä markkaa?… Kiitos… Tässä, Isilda, on sinulle…"
Tyttö otti nuo kaksi kolikkoa, kilisteli niitä toisien kanssa kämmenellään ja sitte käsivartensa ojentaen viittasi Uudestisyntymisen palatsin raunioihin, sellaisella liikkeellä, joka tuntui erityisemmin kääntävän huomiota vasempaan sivurakennukseen ja sen sivurakennuksen yläosaan.
Lupin vilkaisi kreiviin. Waldemar hymyili taaskin.
Hän läksi palatsiin umpimähkään, saattueensa seuraamana.
Ensimäisessä huonekerrassa pohjoispuolella oli pitkä käytävä, josta avautui kaksitoista sievää huonetta, kaikki ihan yhtäläisiä.
Kun alkoi tulla hämärä, kiiruhti hän yhteen noista kahdestatoista huoneesta, kuin olisi valinnut sen erityisistä, yksistään hänelle itselleen tunnetuista syistä. Häntä hieman ihmetytti tavata siellä keisari tupakoitsemassa nojatuolissa, jonka hän oli haetuttanut.
Olematta hänen saapuvilla oloansa huomaavinaankaan ryhtyi Lupin tarkastamaan huonetta niiden menetelmien mukaan, joita hänellä oli tapana käyttää sellaisissa tapauksissa, jakaen huoneen neliöihin, joista tutki kunkin erikseen.
Kaksikymmentä minuuttia tähän työhön käytettyään hän sanoi:
"Minun täytyy pyytää teitä, Sire, armollisesti siirtymään. Tässä on tulisija…"
Keisari nytkäytti päätänsä: