"Ruiskutus, hra tohtori, kafeiini-ruiskutus… oitis…"
"Saanko, Sire?" kysyi lääkäri.
"Kyllähän… Kello kahteentoista asti tehkää mitä hän käskee. Minä olen hänelle antanut lupaukseni."
"Kuinka monta minuuttia… vailla kaksitoista?" kysyi Lupin.
"Neljäkymmentä", vastasi joku.
"Neljäkymmentä?… Minä teen sen… Teen varmasti… Minun on se tehtävä…" Hän paineli päätänsä käsillään. "Voi, jos minulla olisi aivoni, todelliset aivot, aivot jotka ajattelevat! Se olisi silloin sekunnin asia! On vain yksi pimeä piste jäljellä… mutta minä en voi… ajatukseni vilisevät… en voi käydä siihen kiinni… se on kamalaa."
Hänen hartiansa tutisivat. Itkikö hän?
He kuulivat hänen toistelevan:
"813… 813…" Ja matalammalla äänellä: "813… kahdeksainen… ykkönen… kolmonen… niin, tietysti… Mutta miksi? Se ei riitä…"
Keisari jupisi: