Vasemmalla, vastapäätä polkupyörärataa, yleisten tenniskenttien ja Rue Delaizementin kauppakojujen välissä oli pieni erillinen huvila, jota ympäröitsi niukka puutarha. Léon Massier pysähtyi, otti avainkimpun taskustaan, avasi ensin puutarhan veräjän ja sitten talon etu-oven, ja katosi. Lupin hiipi varovasti esille. Hän huomasi heti, että Route de la Révolten kortteli ulottui puutarhamuuriin asti. Vielä lähemmäksi päästessään hän näki muurin olevan hyvin korkean; puutarhan taustalla nojautui siihen vaunukatos. Rakennusten asemasta hän sai varmuuden siitä, että tämä vaunukatos oli seljitysten sen vaunukatoksen kanssa, jota Välikauppias käytti romuhuoneenaan n:o 5:n takimaisen pihan perukassa.
Léon Massier siis asui talossa, joka liittyi siihen alueeseen, missä Altenheimin joukkueen seitsemän jäsentä pitivät kokouksiansa. Léon Massier siis itse asiassa olikin joukon ylijohtaja, ja noiden kahden vaunukatoksen välissä nähtävästi oli käytävä, jota kautta hän oli tekemisissä kätyriensä kanssa.
* * * * *
Tästälähtein oli tiukasti pidettävä silmällä Massierin elämäntapoja siten, ettei mikään hänen liikkeensä jäänyt tarkkaamatta. Hänen elämänsä oli mitä omituisinta, jos sai uskoa naapuriston ihmisiä, joilta Doudeville kyseli. "Huvilan erakko", kuten he häntä nimittävät, oli asunut siellä vasta moniaita kuukausia. Hänen luonaan ei käynyt ketään. Hänen ei tiedetty pitävän minkäänlaista palvelijaa. Ikkunat olivat yölläkin auki, mutta aina pimeinä; huvilasta ei milloinkaan lamppu tai kynttilä tuikahdellut.
Enimmäkseen läksi Léon Massier illan tullen liikkeelle ja saapui kotiin vasta myöhään: auringon noustessakin oli hänen nähty palaavan.
"Ja tietääkö kukaan, mitä hän tekee?" kysyi Lupin kumppaniltaan, heidän seuraavalla kerralla tavatessaan.
"Ei, hän viettää ihan säännöttömästi aikansa. Joskus hän katoaa useiksi päiviksi kerrallaan… tai pikemmin pysyy asunnossaan. Oikeastaan ei kukaan tiedä mitään."
"No, mepä saamme tietää, ja piankin."
Hän oli väärässä. Viikon ajan yhtämittaa ponnisteltuaan ja tutkisteltuaan hän ei ollut saanut selville mitään enempää tuosta kummallisesta miehestä. Yhtämittaa tapahtui sellainenkin merkillinen seikka, että Lupinin seuratessa miestä tämä lyhyin askelin pitkin katua tepsutellen ja milloinkaan pysähtymättä tai kääntymättä katosi kuin loihdittuna. Tosin hän toisinaan meni talojen läpi, joihin oli kaksi sisäänkäytävää. Mutta toisin ajoin hän tuntui haamuna häipyvän pois keskeltä ihmisvilinää. Ja Lupin jäi seisomaan kivettyneenä, hämmästyneenä, raivoa ja hämmennystä kuohuen.
Lupin riensi Rue Delaizementille ja vartioitsi huvilaa. Minuutit seurasivat toisiansa, tunnit samaten. Kului osa yötäkin. Sitten ilmestyi salaperäinen mies äkkiä näkyviin. Mitä oli hän saattanutkaan olla tekemässä?