"Pikasanoma teille, isäntä", sanoi Doudeville kello kahdeksalta eräänä iltana yhtyessään häneen Rue Delaizementilla.
Lupin avasi kotelon. Rouva Kesselbach rukoili häntä tulemaan avukseen. Kaksi miestä oli yöllä asettunut hänen ikkunansa alle, ja toinen heistä oli sanonut:
"Onni kerrassaan! Tällä kertaa olemme kokonaan hämäyttäneet heidät!
Sovittu siis: ensi yönä iskemme."
Rouva Kesselbach oli sitte mennyt alikertaan ja huomannut, että ruokakonttorin ikkunaluukku ei mennyt kiinni tahi että se ainakin voitiin ulkoapäin avata.
"Vihdoinkin", huoahti Lupin. "Vihollinen itse tarjoutuu taisteluun. Sepä hyvä! Olen väsynyt astuskelemaan edes takaisin Malreichin ikkunain alla."
"Onko hän tällähaavaa kotonaan?"
"Ei, hän teki minulle tavanmukaisen kolttosensa Parisissa taaskin, juuri kun minun piti hänelle tehdä samanlainen. Mutta ennen kaikkea, kuulkaahan, Doudeville. Menkää ja hakekaa koolle kymmenen miestämme, ja tuokaa heidät Rue des Vignesille. Ukko Charolais ja hänen poikansa lienevät siellä parhaillaan vartioimassa. Sopikaa järjestelyistänne heidän kanssaan ja tulkaa puoli yhdeltätoista tapaamaan minua Rue des Vignesin ja Rue Raynouardin kulmassa. Sieltä käsin sitten pidämme taloa silmällä."
Doudeville poistui. Lupin odotteli vielä tunnin, kunnes hiljainen Rue Delaizement oli ihan autiona; sitten nähdessään, ettei Léon Massier palannut, hän teki päätöksensä ja meni huvilaan.
Ei ollut ketään näkyvissä… Hän otti vauhtia ja ponnahti kivireunustimelle, joka kannatteli puutarhan rautaristikkoa. Muutaman minuutin kuluttua hän oli sisäpuolella.
Hänen suunnitelmanaan oli murtautua taloon ja tutkia huoneet, löytääkseen Malreichin Veldenzissä varastamat kuuluisat kirjeet. Mutta hän pitikin sitte kiireellisemmän tärkeänä poiketa ensin vaunukatokseen.