Niin, mutta se merkitsi myöskin hänen suunnitelmansa kumoutumista; siten hän menettäisi tämän ainokaisen mahdollisuuden saada ansaan koko joukkue, epäilemättä myöskin Louis de Malreich itse siinä mukana.
Äkkiä kajahti jostakin talon toiselta puolelta vihellys. Sielläkö jo joukkueen pääosa? Ja tapahtuisiko hyökkäysliike puutarhasta päin?
Mutta tuon ennakolta sovitun merkin kuullessaan olivat molemmat miehet kavunneet ikkunasta sisälle ja kadonneet näkyvistä.
Lupin loikkasi kuistin kaiteen yli ja hyppäsi ruokakonttoriin.
Askeleiden äänestä hän päätteli, että hyökkääjät olivat menneet
puutarhaan; ja töminä oli niin selvä, että hänen mielensä keveni:
Charolais ja hänen poikansa eivät voisi olla kuulematta melua.
Hän nousi senvuoksi toiseen huonekertaan. Rouva Kesselbachin makuuhuone oli ensimäisen porrassiltaman tasalla. Hän astui sisälle koputtamatta.
Huoneessa paloi yölamppu, ja hän näki Doloresin viruvan sohvalla pyörtymäisillään. Hän juoksi valtiattarensa eteen, kohotti hänet istualleen ja tivasi käskevällä äänellä, johon oli pakostakin vastaaminen:
"Kuulkaa… Charolais? Hänen poikansa? Missä he ovat?"
Toinen sopersi:
"Mutta, mitä tarkotattekaan?… Hehän läksivät, tietysti!…"
"Mitä, läksivät?"