Yksitellen he läksivät vajasta. Lupin kuuli Välikauppiaan lähtösanat:
"Tämä on hyökkäyssuunnitelma: Me jakaudumme kolmeksi ryhmäksi.
Vihellys, — ja jokainen ryntää esille…"
Lupin läksi kiireisesti ulos piilopaikastaan, laskeusi alas tikkaita, juoksi rakennuksen ympäri, sisälle menemättä, ja kiipesi takaisin rautaristikon yli.
Hän riensi tulliportin läpi ja hyppäsi vuokra-automobiliin:
"Rue Raynouard."
Hän seisahdutti automobilin kahdensadan metrin päässä Rue des Vignesiltä ja käveli noiden kahden kadun kulmaan. Hänen suureksi ihmeekseen ei Doudeville ollutkaan siellä.
Hän odotti kymmenen minuuttia, kaksikymmentä minuuttia. Puoli yhdeksikään ei ollut ketään saapunut. Enempi viivytteleminen oli vaarallista. Jos Doudeville miehinensä olikin estetty saapumasta, niin riittihän Charolais poikansa kanssa Lupinin apuna torjumaan hyökkäyksen, palvelijain avusta puhumattakaan.
Hän läksi siis edelleen. Mutta hän sai vilahdukselta näkyviinsä kaksi miestä, jotka koettivat piiloutua erään kulmamuurin suojaan.
"Lempo!" sadatti hän. "Siinä on joukkueen etuvartio, Dieudonné ja
Pötkö. Narrin lailla olen jättäytynyt takakelkkaan."
Tässä hän menetti aikaa vielä lisää. Astuisiko hän suoraan heidän luokseen, tekisi heidät tehottomiksi ja sitten saapuisi taloon ruokakonttorin ikkunan kautta, jonka tiesi lukitsemattomaksi? Se olisi järkevin menettelytapa; lisäksi hän siten pääsisi heti viemään pois rouva Kesselbachin johonkin turvapaikkaan.