"Ei sentään", mutisi hän, "ei! Älköön sanottako minun arkailleen taistelua. Tilaisuus on liian hyvä… Ja olisiko varmaakaan, että he pakenisivat!… Heitä on liian monta, välittääksensä naapureista."
Hän palasi Doloresin huoneeseen. Alikerrasta kuului melua. Hän kuunteli, huomasi sen tulevan portaikosta ja lukitsi oven.
Dolores itki ja heittelehti sohvalla. Lupin otti hänet syliinsä ja kantoi viereiseen huoneeseen. Kumartuen hänen ylitseen, sanoi hän:
"Älkää liikahtako, ja pysykää tyynenä. Minä vannon, ettei yksikään noista miehistä koske teihin niin kauvan kuin minä olen hengissä."
Ensimäisen huoneen säppiä koeteltiin. Dolores riippui hänessä kiinni kaikin voimin ja huudahteli:
"Voi, siellä ne ovat!… Siellä ne ovat!… Ne tappavat teidät… te olette yksinänne…"
Innokkaasti vastasi toinen:
"Ei, minä en ole yksinäni… Te olette täällä… Te olette täällä paitsi minua…"
Hän yritti irtautua. Dolores otti hänen päänsä käsiensä väliin, katsoi häntä syvälle silmiin ja kuiskasi:
"Minne menette? Mitä aijotte tehdä? Ei… te ette saa kuolla… Minä en sitä siedä… teidän täytyy elää…"