Hän soperteli sanoja, joita toinen ei käsittänyt, ja jotka hän näytti tukahuttavan huulillaan, jotta toinen ei olisi niitä kuullut; ja käytettyään kaiken tarmonsa hän uupuneena vaipui lepotuoliin, tajunsa menettäen.
Lupin nojausi hänen ylitseen ja tuijotteli häntä kotvan. Hiljaisesti, leppeästi hän painoi suudelman Doloresin hiuksille.
Sitte hän palasi ensimäiseen huoneeseen, sulki huolellisesti väli-oven ja käänsi sähkön palamaan:
"Malttakaa silmänräpäys, veikkoset!" huusi hän. "Näkyypä teillä olevan kova kiire murskaantua kappaleiksi!… Ettekö tiedä, että Lupin on täällä? Minä panen teidät tanssimaan!"
Puhuessaan hän avasi väliverhon kätkemään sohvaa, jolla rouva Kesselbach oli maannut, ja nyt hän levitti sohvalle pukuja ja peitteitä. Ovi oli myötäämäisillään ahdistajain iskuista.
"Täällä minä olen! Tulossa! Oletteko valmiita? Nyt hyvät herrat, yksi kerrallaan!…"
Hän kiersi ripeästi avainta ja veti sivulle salvan. Huutoja, uhkauksia, raivostuneiden petojen möryä tunkeusi sisälle oviaukosta.
Ja kuitenkaan ei yksikään heistä rohjennut astua esiin. Ennen ryntäystä Lupinin kimppuun he epäröitsivät, säikyn valtaamina, pelon herpaamina… Tätä hän oli odottanutkin.
Seisten keskellä huonetta, kirkkaassa valossa, käsi ojennettuna, hän piteli sormiensa välissä setelitukkua, jonka jakoi, yksitellen lukien, seitsemäksi yhtä suureksi pinkaksi. Ja hän sanoi levollisesti:
"Kolmentuhannen frangin palkkio kullekin teistä, jos Lupin toimitetaan pois elävitten ilmoilta? Niinhän teille on luvattu? Tässä on sama summa kaksin verroin!"