Hän mietti hetkisen, koettaen hillitä tuskaansa, ja sanoi itsekseen, ettei lopultakaan ollut mitään syytä säikähtyä, koska rouva Kesselbach ei näyttänyt olevan heti uhkaavassa vaarassa.
Mutta hänet valtasi äkillinen raivon puuska ja hän karkasi käsiksi noihin seitsemään pahantekijään, antoi potkun tai pari niille haavottuneille, jotka liikahtelivat, etsi esille kaikki setelitukkunsa ja pani ne takaisin taskuunsa, pisti sitte miesten suuhun kapulan, sitoi heidän kätensä millä sattui — kaihdinnyöreillä, kaistaleiksi revityillä hursteilla — ja asetti lopuksi riviin lattiamatolle sohvan eteen seitsemän ihmismyttyä tiukkaan nuoritettuina ja kuin tavarakääryiksi sullottuina.
"Pariloittuja muumioita!" hykähteli hän. "Herkullinen annos niille, jotka moisista pitävät!"
Huolimatta edes lukita ovia hän poistui talosta, astui alas katua ja käveli vuokra-automobilillensa asti. Hän lähetti ajurin hakemaan toista ja ohjasi molemmat voimavaunut rouva Kesselbachin talolle.
Kunnollinen ennakolta maksettu juomaraha säästi kaikki tarpeettomat selittelyt. Noiden kahden ajurin avulla hän kantoi alas seitsemän vankiansa ja paiskautti heidät yhdeksi kasaksi vaunuihin. Haavottuneet kiljuivat ja voihkivat. Hän sulki ovet, ja nousi etumaisen automobilin ajurin viereen.
"Minne ajetaan?" kysyi mies.
"Quai des Orfèvresin 36:n: etsivään osastoon."
Moottorit tykähtelivät, ajurit väänsivät koneet käyntiin ja tämä omituinen kulkue läksi kiitämään Trocadéron rinteitä alas.
Kaduilla he sivuuttivat muutamia kasvisvankkureita. Pitkiä salkoja kantavat miehet olivat sammuttamassa katulyhtyjä.
Pian saapuivat he Oikeuspalatsin alueelle ja etsivän osaston edustalle.