"Ja jos sen saatte tietää, niin käyttekö suoraan päin?"
"Kyllä, jos mainitsemanne tarkotus on sen arvoinen."
Arsène Lupin otti hatun päästään, kumarsi ja sanoi:
"Hermann IV, Zweibrücken-Veldenzin suurherttua, Berncastelin ruhtinas, Trevesin rajakreivi ja useiden seutujen herra."
Kolmea päivää myöhemmin Arsène Lupin vei rouva Kesselbachin automobililla rajalle päin. Matka tehtiin vaiteliaasti. Lupin muisteli liikutettuna Doloresin säikkyilevää käyttäytymistä ja hänen Rue des Vignesin varrella Altenheimin kätyrien hyökkäyksen edellä lausumiansa sanoja. Ja toinenkin tuntui ne muistavan, koskapa pysyi hämillään ja ilmeisesti järkkyneenä Lupinin läsnäollessa.
Illalla he saapuivat pieneen linnaan, jota köynnöskasvit ja kukkaset verhosivat; sen katolla kohosi jyhkeä liuskakivitorni, ja ylt'ympärillä oli ikivanha puisto.
Rouva Kesselbach huomasi Genevièven jo asettuneen sinne; tämä oli ensin käynyt läheisessä kaupungissa hankkimassa maaseutuväestöstä palvelijakunnan.
"Tämä koituu teidän asunnoksenne, madame", sanoi Lupin. "Me olemme Bruggenin linnassa. Olette täydessä turvassa täällä, odottaessanne tapausten kehitystä. Olen kirjoittanut Pierre Leducille ja hän tulee vieraaksenne huomispäivästä alkaen."
Hän läksi taas heti liikkeelle, ajoi Veldenziin ja luovutti kreivi
Waldemarille kuuluisat kirjeet, jotka oli uudestaan vallannut.
"Te tiedätte ehtoni, hyvä Waldemar", sanoi Lupin. "Ensimäinen ja tärkein tehtävä on palauttaa arvoonsa Zweibrücken-Veldenzin hallitsijahuone ja antaa Hermann IV:lle hänen suuriruhtinaskuntansa."