Matka oli todellista kilpa-ajoa elämästä ja kuolemasta. Lupinin mielestä ei Octave ajanut kyllin nopeasti; hän otti itse käsiinsä ohjauspyörän ja ajoi hurjaa, uhkarohkeata vauhtia. Maantiellä, läpi kylien, pitkin kaupunkien vilkasliikkeisiä katuja he kiitivät sadan kilometrin vauhdilla tunnissa. Ihmiset hädissään karjuivat ja kiljuivat vimmasta, mutta tuo meteoori oli jo silloin kaukana, näkymättömissä.
"I-isäntä", sopersi Octave valjuna, "me joudumme kiikkiin!"
"Sinä kenties; automobili kenties; mutta minä saavun perille!" vakuutti Lupin.
Ja hän ajatteli miestä, joka kuolisi, ellei hän ehtisi ajoissa apuun, salaperäistä Louis de Malreichia, joka oli niin kiusaannuttava itsepintaisesti vaietessaan, kasvot ilmeettöminä.
Ja keskellä kulun tohinaa, puiden lehvien pauhatessa ympärillä myrskyn tavoin, ajatustensa vilinässä, Lupin silti yritti sommitella todenmukaista oletusta. Ja tämä oletus muodostui vähitellen selväpiirteisemmäksi, johdonmukaiseksi, luultavaksi, varmaksi — niin vakuutti hän itselleen, tuntiessaan nyt Doloresin kamalan olemuksen ja nähdessään tuon järkkyneen sielun kaikki apukeinot ja katalat suunnitelmat.
"Niin, hän se hautoi hirveän salajuonen Malreichia vastaan. Mitä hän tahtoi? Naida Pierre Leducin, jonka hän on tenhonnut rakastajakseen, ja päästä hallitsemaan sitä pikku suurherttuakuntaa, josta hänet oli karkotettu. Päämäärä oli saavutettavissa, käden tavattavissa. Oli yksi ainoa este… minä, Lupin, joka itsepintaisesti suljin häneltä tien, minä joka pysyisin aseissa kunnes olisin saanut keksityksi rikollisen ja löytänyt keisarille kuuluvat kirjeet… No, syylliseksi piti saada Louis de Malreich, oikeammin Léon Massier.
"Kuka on tämä Léon Massier? Tunsiko Dolores hänet ennen naimistansa? Olivatko he rakastaneet toisiansa? Tämä on luultavaa; mutta kaiketikaan ei siitä voi koskaan saada varmaa tietoa. Se vain on varmaa, että Dolores pani merkille, kuinka helposti hän Massierin tavoin mustaan pukeutumalla voisi vartaloltaan ja ryhdiltään muistuttaa tätä. Hän tietenkin huomasi, kuinka kummallista elämää tuo yksinäinen mies vietti, hänen yölliset retkeilynsä, hänen tapansa hiippailla pitkin katuja ja kadota milloin luuli jonkun pitävän häntä silmällä.
"Ja näiden havaintojen johdosta ja vastaisten mahdollisuuksien varalta hän neuvoi hra Kesselbachia muutattamaan syntymärekisteriin Doloresin nimen sijalle Lousin, jotka alkukirjaimet soveltuisivat Léon Massieriin… Tuli hetki, jolloin hänen täytyi toimia; silloin hän laati suunnitelmansa ja ryhtyi panemaan sitä täytäntöön. Léon asui Rue Delaizementin varrella. Hän määräsi kätyrinsä ottamaan asuntonsa sen takana olevalta kadulta. Ja hän itse ilmaisi minulle päätarjoilija Dominiquen osotteen ja johti minut noiden seitsemän konnan jäljille, varsin hyvin tietäen, että minä kerran tolalle tultuani seuraisin sitä loppuun asti, että minä noiden konnien kautta johtuisin heidän päällikköönsä, mustapukuiseen mieheen, Léon Massieriin, Louis de Malreichiin… Ja minä sain kiinni Louis de Malreichin. Minä löysin hänen huoneustoltaan keisarin kirjeet, jotka Dolores itse oli sinne asettanut… ja minä luovutin miehen oikeuden käsiin… ja minä paljastin salaisen kulkutien, jonka Dolores itse oli teettänyt noiden kahden vaunuvajan välille… ja minä esitin todistusaineiston, jonka Dolores itse oli valmistanut… ja minä todistin asiakirjoilla, jotka Dolores itse oli väärentänyt, että Léon Massier oli varastanut Léon Massierin yhteiskunnallisen aseman ja että hänen oikea nimensä oli Louis de Malreich… Ja Louis de Malreich tuomittiin kuolemaan…"
"Haa", huudahti Lupin suunnattomasti kiihdyksissään: "se mies ei saa kuolla! Sen vannon niin totta kuin elän hän ei saa kuolla!"
"Varokaa, isäntä", huomautti Octave säikähtäneenä, "me olemme nyt lähellä kaupunkia… laidalla… esikaupunkialueella…"