Erakko oli pitänyt päätänsä verhottuna. Hän paljasti kasvojansa hiukan ja sanoi niin matalalla äänellä, ettei häntä voinut kuulla kukaan muu kuin keisari:
"Minulla on sellaisen miehen nimi, Sire, joka on kovin mielissään siitä, että olette pudistanut hänen kättään."
Keisari säpsähti ja peräytyi. Sitte, heti hilliten itsensä:
"Hyvät herrat", hän sanoi upseereille, "pyydän teitä menemään ylös kappelin luo. Lisää lohkareita voi irtautua ja olisi kenties viisasta varottaa saaren viranomaisia. Yhtykää minuun myöhemmällä. Minä haluan kiittää tätä hyvää miestä."
Hän käveli erakon seuraamana loitomma. Heidän jäätyään kahden kesken hän sanoi:
"Te! Miksi?"
"Minun oli puhuteltava teitä, Sire. Jos olisin pyytänyt puheillepääsyä… olisitteko myöntynyt pyyntööni? Pidin parempana toimia suoranaisesti ja aijoin tehdä itseni tunnetuksi sill'aikaa kun Teidän Keisarillinen Majesteettinne kirjoitti nimikirjaan, mutta tuo tyhmä tapaturma…"
"No?" kysyi keisari.
"Kirjeet, jotka annoin Waldemarille Teille luovutettavaksi, Sire, ovat väärennyksiä."
Keisari teki kiivasta tuskastumista osottavan liikkeen: