"Ja minkä johtopäätöksen saamme tehdä tästä kaikesta, hyvä
Lenormand?" kysyi Valenglay, hänet keskeyttäen.
"Tämän johtopäätöksen, hra presidentti: että Lupinin lähimpään piiriin kuuluvat toverit ovat kiintyneet häneen kuolemaan asti, kiintyneet rakkaudella ja ihailulla ja kiintyneet osuudella saaliiseen, kun taas toiset eivät ole hänen suoranaisen toimintansa ja vaikutuksensa alaisina, vaan ainoastaan saavat apurahoja — luultavasti eivät kovinkaan suuria, — ja kun näillä ei ole mitään osuutta saaliin jaossa, niin he ehkä eivät ole karaistuja kiusausta vastaan. Heidän kanssaan voisi päästä sopimukseen, jos tarvis tulisi. Eikö niin ole asian laita, Auguste?"
Sanansaattaja seisoi kuin patsas. Lenormand astui hänen eteensä.
"Kuinka paljon tahdotte?"
"Mitä tehdäkseni?"
"Ahaa, te alatte jo älytä! Näen, ettei meille tule pitkällistä hierontaa. Teidän tehtävänne olisi sanoa minulle mitä tiedätte…"
"Kenestä?"
"Lupinista."
"En tiedä mitään."
"Valehtelette."