Gourel hoki:
"Lupin! Minä tunnen hänet."
"Oletteko varma?"
"Totisesti, hra päällikkö, olihan minulla kylliksi aikaa katsella häntä ensimäisenä päivänä käydessäni Palace-hotellissa, hra Kesselbachin huoneuston eteisessä… muistattehan, noin tuntia ennen rikosta."
"Onko erehtyminen mahdoton?"
"Aivan mahdoton. Otan sen valalleni!"
Hra Lenormand näytti hyvin kiihtyneeltä hänkin. Hän sanoi matalalla äänellä:
"Lupin! Hänkö siis itse!"
"Niin, hra päällikkö, eikö mieltänne riemastuta, saadessanne hänet näkyviinne?"
Lenormand seisoi vaiti ja mietteissään, katse tyhjään ilmaan tähdättynä, kuin olisi hän pohtinut lähestyvää taisteluansa tuon omituisen ja karttelevan henkilön kanssa, joka tunnettiin Arsène Lupinina, ja kuin olisi hän punninnut tämän ensimäisen odottamattoman kohtauksen suotuisia ja epäsuotuisia mahdollisuuksia.