Weber tuli yhä enemmän ja enemmän epäluuloiseksi. Perenna koetteli selvästi päästä hänestä lähettämällä hänet etsimään komisariota.
"Lähetän jonkun miehistäni", sanoi hän. "Asuuko välskäri kaukana?"
"Rue de Bourgognen kulmassa. Mutta mehän voimme kysyä puhelimella."
"Vai niin, voimme kysyä puhelimella", mutisi Weber.
Hän oli aivan hölmistynyt ja näytti siltä kuin ei hänellä olisi aavistustakaan siitä, mitä saattaisi tapahtua lähimpinä minuutteina. Hän astui hitaasti muutamia askeleita eteenpäin sulkien tien don Luisilta ikäänkuin olisi tahtonut estää tätä pakenemasta. Don Luis vetäytyi sen vuoksi puhelinkomeroon kuin olisi ollut siihen pakotettu, otti puhelintorven käteensä ja huusi: "Halloo! Halloo! Olkaa hyvä 2409", ja leikkasi samalla toisella kädellään poikki puhelinlangat pöydältä ottamillaan pihdeillä.
"Halloo! Onko 2409? Onko välskäri? Halloo! Komisario Mazeroux on kai luonanne? — Mitä? Mitä sanotte? Sehän on hirveätä! — Oletteko varma siitä? Sanotteko todellakin, että haava on myrkytetty?"
Ajattelematta mitä teki työnsi Weber syrjään don Luisin ja otti puhelintorven. Myrkytetty haava oli tällä hetkellä hänelle kaikkein tärkein.
"Halloo!" huusi hän pitäen silmänsä suunnattuina don Luisiin ja antaen merkin ettei tämä poistuisi. "Halloo! Tämä on salapoliisipäällikkö Weber, joka puhuu. — Halloo! Peijakas, miksi ette vastaa?"
Hän päästi äkkiä torven, huomasi langat, ymmärsi että ne oli leikattu poikki, kääntyi ympäri paljastaen kasvot, jotka selvästi kuvastivat hänen ajatuksensa ja huudahti:
"Kas niin! Minut on petetty."