Perenna seisoi pari metriä hänen takanaan nojaten huolettomasti seinään vasen käsi selän takana. Hän hymyili reippaasti ja hyväntahtoisesti.
"Älkää liikahtako!" sanoi hän tehden eleen oikealla kädellään.
Weber säikähtyi enemmän hymyilystä kuin olisi säikähtänyt uhkauksista ja varoi tarkasti liikahtamasta.
"Älkää liikkuko!" toisti don Luis omituisella äänellä. "Ja mitä teettekin, niin älkää olko levoton. Teille ei tapahdu mitään pahaa, sen lupaan. Vain viisi minuuttia pimeässä komerossa kuten rangaistu pikkupoika. Oletteko valmis? Yksi, kaksi, kolme… pang!"
Hän vetäytyi syrjään ja painoi vieteriä, joka asetti rautaesiripun liikkeeseen. Raskas seinä putosi jymähtäen alas. Weber oli vankina.
"Siinä meni sata miljoonaa helkkariin!" irvisteli don Luis.
"Kunnon temppu, mutta vähän kallis. Hyvästi, Morningtonin perintö!
Hyvästi, don Luis Perenna! Ja nyt, rakas Lupinini, jos et halua
Weberin ottavan korvausta, niin nopeasti paluumatkalle ja hyvässä
järjestyksessä. Yksi, kaksi, vasen, oikea… vasen, oikea!"
Tätä sanoessaan hän sulki oven salongin ja eteisen välillä, sitten palasi hän työhuoneeseensa ja sulki tämän ja salongin välisen oven.
Weber takoi rautaesirippua minkä jaksoi ja huusi niin kovasti, että miesten ehdottomasti täytyi kuulla se avatun ikkunan kautta.
"Te ette melua puoleksikaan niin kovasti kuin tarvitsisi!" huusi don
Luis. "Katsotaan mitä voimme tehdä."
Hän otti revolverinsa ja ampui kolme laukausta, joista yksi särki ruudun. Sitten hän lähti kiireesti huoneesta pienen raskaan oven kautta, jonka huolellisesti sulki jälkeensä. Hän oli nyt salakäytävässä, joka kulki molempien huoneiden ympäri ja päättyi eteiseen johtavalle ovelle. Hän avasi tämän oven selkosen selälleen ja saattoi siten piiloutua sen taakse.