Salapoliisit olivat ympäröineet hänet ja töyttäsivät häntä hieman kovakouraisesti. Hän nipisti kahta käsivarresta.
Nämä voihkivat tuskasta.
Vankilanjohtaja seisoi eteiskaytävässä.
"Olen nukkunut yöni mainiosti, rakas johtajani", sanoi don Luis. "Teidän vierashuoneenne ovat erinomaisen upeita. Toimitan, että hotelli Vankila saa Baedeckerissä tähden. Haluatteko, että kirjoitan nimikirjaanne suosituksen? Ettekö? Te ehkä toivotte minun palaavan? Olen pahoillani, herra johtaja, mutta se on mahdotonta, minulla on muuta tehtävää."
Pihalla odotti auto. Don Luis nousi siihen neljän salapoliisin seuraamana.
"Place Beauvean", sanoi hän ohjaajalle.
"Ei, rue Vineuse", oikaisi eräs poliiseista.
"Vai niin", sanoi don Luis, "hänen ylhäisyytensä yksityisasuntoon. Hänen ylhäisyytensä haluaa pitää vierailuni salassa. Se on hyvä merkki. Muuten, hyvät ystävät, mitä on kello?"
Hänen kysymykseensä ei vastattu. Ja kun poliisit olivat laskeneet verhot, ei hän saattanut nähdä kadulla olevia kelloja.
Vasta pääministerin pieneen taloon tullessaan näki hän pöytäkellon.