"Mitä te oikein haluatte sanoa, herra presidentti?"
"Kerron sen. Vaikka Cacérès uhkasi meitä, halusi poliisiprefekti, joka tahtoi saada niin paljon selvyyttä kuin suinkin Florence Levasseurin osasta tässä pelissä, olla estämättä teitä toimissanne eilen illalla. Kun nämä eivät johtaneet mihinkään, päätti hän ainakin käyttää sitä tilaisuutta, että don Luis oli asettunut käytettäväksemme ja vangita Arsène Lupinin. Jos me nyt antaisimme hänen mennä, julkaistaisiin asiapaperit varmasti ja te ymmärrätte kuinka naurettavaan asemaan me joutuisimme yleisön edessä. Tällä hetkellä pyydätte te Arsène Lupinin vapauttamista, vapautusta, joka olisi laiton, perusteeton, anteeksiantamaton. Minun täytyy senvuoksi vastata kieltävästi ja minä vastaan kieltävästi."
Hän vaikeni. Parin sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi:
"Mikäli ette…"
"Mikäli en?"
"Mikäli ette — ja sen juuri halusin sanoa — mikäli ette vastapalvelukseksi tarjoa minulle jotain niin erinomaista, että minä voin antautua siihen epämiellyttävään vaaraan, jonka Arsène Lupinin ennenkuulumaton vapauttaminen aiheuttaisi."
"Mutta, herra presidentti, jos minä tuon teille todellisen rikollisen, murhaajan."
"Siihen emme tarvitse teidän apuanne."
"Ja jos annan teille kunniasanani palata takaisin heti suoritettuani tehtäväni ja jättäytyä käsiinne?"
Valenglay löi kätensä pöytään, korotti äänensä ja huudahti hyväntahtoisen tuttavallisella äänellä: