"Juoskaa autolleni, te tapaatte sen sadan metrin päässä tuolla bulevardilla. Sanokaa ohjaajalle, että ajaa teidät don Luisin luo, ja kun löydätte hänet, niin vapauttakaa ja tuokaa hänet tänne."
"Vangittunako, herra prefekti?"
"Vangittuna? Oletteko hullu!"
"Mutta jos salapoliisipäällikkö…"
"Salapoliisipäällikkö saa pitää suunsa. Siitä vastaan minä. Lähtekää matkaan!"
Mazeroux ei toimittanut tehtäväänsä suuremmalla kiireellä kuin jos hänet olisi lähetetty vangitsemaan don Luisia, sillä Mazeroux oli omantunnontarkka mies, mutta tämä tuotti hänelle suurempaa iloa. Taistelu, jota hän oli ollut pakotettu taistelemaan sitä miestä vastaan, jota hän vielä kutsui isännäkseen, oli usein liikuttanut häntä melkein kyyneliin. Tällä kertaa tuli hän auttajana, ehkäpä saattoi pelastaa isäntänsä hengen.
Samana iltapäivänä oli salapoliisipäällikkö herra Desmalionsin määräyksen mukaan lopettanut talon tutkimisen, koska näytti siltä, että don Luis oli päässyt pakoon, ja jättänyt ainoastaan kolme miestä vartioimaan. Mazeroux tapasi heidät eräässä alakerran huoneessa, jossa he vuorotellen valvoivat. Vastaukseksi hänen kysymykseensä selittivät he, etteivät olleet kuulleet ääntäkään.
Hän meni yksin ylös portaita päästäkseen kuulijoista keskustellessaan isäntänsä kanssa. Hän meni salongin kautta ja tuli työhuoneeseen.
Täällä tuli hän levottomaksi sytytettyään sähkön ja nähtyään huoneen tyhjäksi.
"Isäntä!" huusi hän useita kertoja. "Missä te olette?"