Kun don Luis oli asettunut makuuhuoneeseensa, syönyt hiukan leipää ja sammuttanut janonsa, kertoi hän:
"Niin, poikaseni, se oli todellakin vaikeaa. Kun kaikki ajatukset surisivat päässä eikä voi käyttää aivojaan, niin haluaa todellakin saada vain kuolla. Ja sitäpaitsi ei siellä ollut ilmaa, ymmärrättekö? Minä en voinut hengittää, mutta minä menin eteenpäin ja kaivoin niinkuin näitte, kaivoin käsilläni, puolinukuksissa. Katsokaa vain, sormeni ovat kuin hyytelöä. Mutta ajattelin vain sitä kirottua räjähdystä ja halusin varoittaa teitä mihin hintaan hyvänsä ja jatkoin kaivamistani."
Hän katsoi Mazerouxiin ja kysyi sellaisella äänensävyllä ikäänkuin olisi ollut vastauksesta varma:
"Räjähdys tapahtui, eikö niin?"
"Kyllä."
"Täsmälleen kello kolme?"
"Niin."
"Ja herra Desmalions antoi luonnollisesti tyhjentää huoneet?"
"Niin."
"Viimeisellä hetkellä?"