"Mitä tarkoitatte? Kuka?"

"Mornington-perillisten murhaaja."

Tällä kertaa veti don Luis jälleen puoleensa huomion ja pakotti toiset, kohtaamastaan vastarinnasta huolimatta, ottamaan huomioon hänen läsnäolonsa ja antautumaan hänen vaikutuksensa alaiseksi.

"Herra prefekti", kysyi hän, "sallitteko minun esittää asianhaarat sellaisina kuin ne nyt ovat? Siitä tulee luonnollinen jatko ja loppu sille keskustelulle, joka meillä oli bulevardi Suchetin räjähdyksen jälkeen."

Herra Desmalionsin vaikeneminen antoi don Luisille luvan puhua. Hän jatkoi heti:

"Se ei vie pitkää aikaa, herra prefekti, ja siihen on kaksi syytä: ensiksikin, koska meillä on käytettävänä herra Fauvillen tunnustus ja me tiedämme täydellisesti mitä eriskummallista osaa hän näytteli, ja toiseksi, koska totuus, niin monimutkaiselta kuin se näyttääkin, on itse asiassa sangen yksinkertainen. Kaikki perustuu siihen huomautukseen, jonka te, herra prefekti, teitte lähtiessänne Fauvillen talosta: 'Mistä johtuu', kysyitte te, 'että Mornington-perintöä ei kertaakaan mainita Hippolyte Fauvillen tunnustuksessa?' Kaikki perustuu siihen, Hippolyte Fauville ei sanonut sanaakaan perinnöstä ja syy on selvästi se, ettei hän siitä tiennyt mitään. Ja syy minkävuoksi Gaston Sauveraud saattoi kertoa minulle koko hämmästyttävän juttunsa tekemättä pienintäkään viittausta perintöön, oli se, ettei perintö näytellyt Sauveraudin jutussa mitään osaa. Hän ei tiennyt siitä enempää kuin Marie Fauville ja Florence Levasseurkaan. On mahdotonta kieltää sitä tosiasiaa, että Hippolyte Fauvillea ohjasi kostonhalu ja yksinomaan vain se. Minkä vuoksi olisi hän muuten käyttäytynyt niinkuin teki, kun Cosmo Morningtonin miljoonat olisivat tulleet hänelle täydellä oikeudella? Sitäpaitsi, jos hän olisi halunnut nauttia näistä miljoonista, ei hän olisi aloittanut ottamalla itseltään henkeä. Se asia on siis varma: perintö ei vaikuttanut millään tavoin Hippolyte Fauvillen päätökseen ja toimiin. Ja siitä huolimatta katosivat he kaikki, yksi kerrallaan, taipumattomalla säännöllisyydellä juuri siinä järjestyksessä kuin Mornington-testamentin perintö olisi heille langennut: Cosmo Mornington, Hippolyte Fauville, Edmond Fauville, Marie Fauville ja vihdoin Gaston Sauveraud. Eikö se ole omituista? Ja eikö meidän ole otaksuttava, että kaiken tämän takana oli johtava tahto? Eikö meidän ole myönnettävä, että tähän pelottavaan taisteluun vaikutti perintö, ja että viheliäisen Fauvillen vihan ja mustasukkaisuuden takana seisoi vielä hirvittävämmällä tarmolla varustettu olento, mies, joka seurasi määrättyä tarkoitusta, ajaen heitä kuolemaan yhden kerrallaan kuten numeroituja uhreja. Herra prefekti, yleinen mielipide antaa minulle täydellisen oikeuden sanoa, ja osa poliiseista, herra Weber etunenässä, on aivan samaa mieltä kuin minäkin, että tällaisen olennon olemassaolo on jokaiselle selvä. Täytyy olla joku, joka muodosti määräävän tahdon ja ajoi asiaa koko tarmollaan. Tämä joku — olin minä. No niin, miksikä ei? Enkö minä ollut siinä asemassa, että minulla oli syy murhiin? Enkö minä ollut Cosmo Morningtonin perillinen? — En aio puolustautua. On mahdollista, että ulkonainen vaikutus tahi asianhaarat voivat pakottaa teidät, herra prefekti, ryhtymään epäoikeutettuihin toimenpiteisiin minua kohtaan, mutta en tahdo loukata teitä silmänräpäystäkään uskomalla, että te voitte katsoa miehen, jonka toimintaa olette kaksi kertaa tarkastellut, kykenevän sellaiseen rikokseen. Ja kuitenkin on vain luonnollista, että yleisö vaistomaisesti syyttää minua. Paitsi Hippolyte Fauvillea täytyy olla vielä toinen rikollinen ja hän on varmasti Cosmo Morningtonin perillinen. Koska minä en ole se mies, niin on olemassa joku toinen Cosmo Morningtonin perillinen. Häntä minä syytän, herra prefekti. Tässä häpeällisessä jutussa, jota on silmiemme edessä näytelty, on jotain enemmän kuin kuolleen miehen tahto. Yhteen aikaan luulimme asian olevan niin, mutta siinä on jotain muutakin. Minä en ole taistellut koko ajan kuollutta miestä vastaan, useamman kerran olen tuntenut elämän hengityksen kasvoillani. Kuollut mies teki paljon, mutta hän ei tehnyt kaikkea. Ja jos niinkin olisi ollut, oliko hän yksin tätä tehdessään? Oliko Fauville yksin suorittamassa toisen käskyjä? Tahi oliko hänellä rikostoveri, joka auttoi häntä suunnitelman suorittamisessa? Sitä emme tiedä. Mutta tuo tuntematon jatkoi työtä, johon hän alussa ehkä oli antanut vain aiheen, ja jota hän kaikessa tapauksessa käytti edukseen päättäen suorittaa sen loppuun asti. Ja sen hän teki, koska tunsi Cosmo Morningtonin testamentin. Häntä minä syytän. Minä syytän häntä kaikista niistä petoksista ja rikollisista teoista, joita ei voida lukea Hippolyte Fauvillen työksi. Minä syytän hänen murtaneen auki sen kirjoituspöydän laatikon, johon maître Lepertuis oli pannut päämiehensä testamentin. Minä syytän hänen menneen Cosmo Morningtonin huoneeseen ja asettaneen sinne myrkkypullon sen glycero-fosfaattipullon tilalle, jota Cosmo Morningtonin oli tapana käyttää ruiskutuksissaan. Minä syytän hänen näytelleen sen lääkärin osaa, joka tuli ja antoi Cosmo Morningtonista väärän lääkärintodistuksen. Minä syytän hänen hankkineen Hippolyte Fauvillelle sen myrkyn, joka tappoi päällikkö Vérot'n, Edmond Fauvillen ja Hippolyte Fauvillen itsensä. Minä syytän hänen suunnanneen Gaston Sauveraudin käden minua vastaan, kun tämä kolme kertaa hänen neuvostaan ja osoituksestaan koetti riistää henkeni ja onnistui vihdoin ottamaan hengen autonkuljettajaltani. Minä syytän hänen käyttäneen sitä yhteyttä, jonka Gaston Sauveraud oli solminut sairasosastolla, lähettääkseen rouva Fauvillelle myrkyn ja morfiiniruiskun, joilla tuo naisraukka saattoi toteuttaa itsemurha-aikeensa. Minä syytän hänen tuntemattomalla tavalla toimittaneen Gaston Sauveraudille sanomalehtileikkeleitä Marie Fauvillen kuolemasta, ja että hän oli etukäteen laskenut tekonsa seuraukset. — Yhdellä sanalla — mainitsematta hänen osuuttaan päällikkö Vérot'n, autonohjaajani ja ensimmäisen tarkastaja Ancenisen murhiin — syytän häntä, että hän on tappanut Cosmo Morningtonin, Hippolyte Fauvillen, Edmond Fauvillen, Marie Fauvillen ja Gaston Sauveraudin, siis kaikki, jotka seisovat hänen ja miljoonien välillä. Nämä viimeiset sanat, herra prefekti, sanovat teille selvästi, mitä minä ajattelen. Kun mies tekee lopun viidestä kanssaihmisestään saadakseen haltuunsa muutamia kymmeniä miljoonia, merkitsee se, että nämä toimenpiteet asettavat hänet aivan varmasti noiden miljoonain hallitsijaksi. Lyhyesti ja selvästi, kun mies tappaa miljonäärin ja hänen neljä perillistään, merkitsee se, että hän itse on viides perillinen. Miehen täytyy olla täällä heti."

"Mitä?"

Poliisiprefekti huudahti tahdottomasti.

Don Luis vastasi:

"Herra prefekti, hänen tänne tulonsa on minun syytösteni järjellinen johtopäätös. Muistakaa, että Cosmo Morningtonin testamentissa on pykälä, joka säätää, ettei kenenkään perillisen vaatimuksia hyväksytä, jollei hän ole tänään täällä läsnä."