"Ja ellei hän tule?" sanoi prefekti näyttäen täten että don Luisin vakaumus oli vähitellen voittanut hänen epäilynsä.
"Hän tulee, herra prefekti. Muuten ei koko tällä jutulla olisi ollut mitään merkitystä."
"Mutta entä jos hän ei tule?" huudahti Desmalions entistä kiihkeämmällä äänensävyllä.
"Silloin, herra prefekti, on teidän otaksuttava, että rikollinen olen minä, eikä teillä ole muuta tehtävää kuin vangita minut. Kello viiden ja kuuden välillä saatte te tässä huoneessa nähdä edessänne henkilön, joka on murhannut Morningtonin perilliset. Vastakkaisessa tapauksessa tulee oikeudentunto joka tapauksessa tyydytetyksi. Hän tai minä… tilanne on hyvin yksinkertainen."
Herra Desmalions vaikeni. Hän kierteli ajatuksissaan viiksiään ja kulki ympäri pöydän monta kertaa siinä pienessä piirissä, jonka läsnäolijat muodostivat. Oli selvää, että hänen aivoissaan oli muodostumassa vastaväitteitä. Vihdoinkin mutisi hän:
"Ei, ei. Sillä kuinka voimme selittää, että mies olisi odottanut tähän saakka tehdäkseen vaatimuksensa?"
"Ehkä onnettomuus, herra prefekti, joku este. Tahi myöskin — eihän voi tietää — ehkä epänormaali halu herättää tavatonta huomiota. Huomatkaa, herra prefekti, kuinka huolellisesti ja taitavasti koko juttu on hoidettu. Jokainen tapahtuma sattuu täsmälleen Hippolyte Fauvillen määräämällä hetkellä. Emmekö voi otaksua, että hänen rikostoverinsa noudattaa samaa järjestelmää eikä astu esiin ennenkuin viimeisellä hetkellä?"
Herra Desmalions huudahti melkein katkerasti:
"Ei, ei ja tuhat kertaa ei! Se ei ole mahdollista. Jos on olemassa olento, tarpeeksi hirveä suorittaakseen sellaisen sarjan rikoksia, ei hän ole niin tyhmä, että jättäytyisi käsiimme."
"Hän ei tiedä mikä vaara häntä tänne tullessaan uhkaa, koska ei kukaan ole ajatellut hänen olemassaolonsa mahdollisuutta. Sitäpaitsi, mitä hän panee vaaraan?"