Hän koetteli avata ovea, mutta se oli suljettu ja pantu salpaan. Hän vetäytyi syrjään antaakseen tilaa eräälle jättiläismäiselle salapoliisille, joka yhdellä nyrkin iskulla murskasi oven.
Weber pisti kätensä aukosta sisään, veti pois salvan, väänsi lukkoa ja astui sisään.
Florence ei ollut huoneessa. Pieni avonainen ikkuna osoitti tien, jota hän oli paennut.
"Kirotun huono onni!" huusi Weber. "Hän on livistänyt."
Hän ryntäsi pitkin portaita ja huusi yli kaiteen:
"Vartioikaa kaikkia ovia! Hän on karannut! Ottakaa hänet kiinni!"
Herra Desmalions tuli juosten. Kohdattuaan Weberin ja kuultuaan hänen selostuksensa hän meni Florencen huoneeseen. Avoin ikkuna johti takapihalle. Vesiränni kulki pitkin seinää. Sitä myöten oli Florence liukunut alas. Mutta mitä kylmäverisyyttä ja kuvaamatonta tahdonvoimaa oli häneltä vaadittukaan paetessaan tällä tavoin!
Salapoliisit olivat levittäytyneet kaikille suunnille sulkeakseen pakolaiselta tien.
Poliisiprefekti ei koettanutkaan peittää tyytymättömyyttään. Myöskin don Luis oli sangen suuttunut tästä paosta, joka rikkoi hänen suunnitelmansa ja moitti avoimesti salapoliisipäällikön älyn puutetta.
Herra Desmalions teki priorittarelle uusia kysymyksiä ja sai tietää, että Florence ennen sairashuoneelle tuloaan oli viettänyt kaksi vuorokautta eräässä yksityishotellissa Saint-Louisin saarella. Prefekti käski Weberin heti seurata tätä jälkeä.