Hän säteili ihastuksesta ajatellessaan, että hänen isäntänsä oli selviytynyt ja ettei tällä ollut enää hanhea kynittävänä hänen esimiehensä kanssa, tämän esimiehen, jota Mazeroux kunnioitti melkein yhtä paljon kuin isäntäänsä. Nyt oli kaikki sovittu, he olivat kaikki hyviä ystäviä ja Mazeroux huokasi helpotuksesta.
"Ne telkeävät hänet, vai kuinka?"
"Ei", sanoi Perenna. "Niillä ei ole riittäviä syitä voidakseen antaa vangitsemismääräystä."
"Mitä?" murisi Mazeroux harmistuneena. "Ei riittäviä syitä? Toivon kuitenkin, että te ette päästä häntä. Hän ei häikäillyt hyökätessään teitä vastaan. Kas niin, isäntä, antakaa hänelle matkapassi… sille pirulliselle naiselle!"
Don Luis oli yhä mietteissään. Hän ajatteli ennenkuulumattomia tosiasioita, jotka kokoontuivat joka puolelta rouva Fauvillea vastaan. Ja se ratkaiseva todistus, joka yhdistäisi kaikki nämä erilaiset tosiasiat, oli Perennan hallussa. Sen muodostivat hampaiden jäljet omenassa, joka oli pensaikossa puutarhassa. Poliisille se olisi yhtä hyvä kuin sormenjäljet, sitä enemmän, kun he saattoivat verrata jälkiä suklaapalaan.
Ja kuitenkin hän epäili. Hän keskitti koko huomiokykynsä ja silmäili naista puoleksi vastenmielisyydellä, puoleksi myötätunnolla, naista, joka kaiken todennäköisyyden mukaan oli murhannut miehensä ja poikansa. Antaisiko hän viimeisen iskun? Oliko hänellä oikeus näytellä tuomaria? Jos hän erehtyisi?
Sillä aikaa oli herra Desmalions tullut hänen luokseen ja ollen puhuvinaan Mazerouxille, kysyi itse asiassa Perennalta:
"Mitä te tästä ajattelette?"
Mazeroux pudisti päätään. Perenna vastasi:
"Arvelen, herra prefekti, että jos tämä nainen on syyllinen, puolustautuu hän viekkaudestaan huolimatta käsittämättömällä tyhmyydellä."