"Kyllä, herra prefekti, ja erittäin levottomuutta herättävissä olosuhteissa. Hän käytti sanaa pirullinen."
Herra Desmalions kulki huoneessa edestakaisin kädet selän takana, pysähtyen pienen pöydän luo.
"Mikä tämä minulle osoitettu pieni paketti on: Herra poliisiprefektille… avattava, jos sattuisi onnettomuustapaus."
"Aivan niin", sanoi sihteeri, "unohdin sen! Se on myöskin tarkastaja
Vérot'lta, ja erittäin tärkeä, kuten hän sanoi."
"Vai niin", sanoi herra Desmalions, joka ei voinut olla nauramatta, "kirje tarvitsee todella selityksen ja vaikkakaan ei ole sattunut mitään 'onnettomuustapausta', on kai parasta avata paketti."
Hän leikkasi poikki nauhan ja löysi käärepaperista rasian, pienen pahvirasian, joka näytti lähteneen apteekista, mutta oli likainen ja paljosta käyttämisestä kulunut.
Hän aukaisi kannen. Rasiassa oli muutamia kerroksia pumpulia, nekin sangen likaisia ja niiden välissä puolikas suklaakakkua.
"Mitä hittoa tämä merkitsee?" mutisi prefekti kummastuneena.
Hän otti suklaapalan, katsoi siihen ja huomasi heti mikä tässä suklaakakussa oli erikoista ja mikä juuri, ilman epäilyä, oli saattanut päällikkö Vérot'n ottamaan sen talteen. Sen ylä- ja alapuolella näkyivät selvät hampaiden jäljet, hyvin selvästi toisistaan eroavina; hampaat olivat painuneet kymmenesosa tuuman verran suklaaseen ja jokaisella niistä oli oma muotonsa ja leveytensä.
Herra Desmalions seisoi ajatuksiinsa vaipuneena pää rinnalle painuneena ja jatkoi muutaman minuutin kuluttua kulkuaan edestakaisin huoneessa mutisten: