Mutta herätessään seuraavana aamuna hän oli niin innokas näkemään poliisin ottavan ebenholtsikeppisen miehen kiinni, että hän pukeutui niin pian kuin mahdollista.
"Jos en minä tule avuksi", ajatteli hän, "he antavat vetää itseään nenästä. He eivät ole sellaisen tehtävän tasalla."
Samalla soitti Mazeroux hänelle ja pyysi saada puhua hänen kanssaan. Hän ryntäsi puhelimeen, jonka entinen omistaja oli laitattanut ensimmäiseen kerrokseen, pimeään pikku huoneeseen, jonne saattoi käydä vain työhuoneen kautta. Hän väänsi sähkön palamaan.
"Tekö se olette, Alexandre?"
"Niin, isäntä. Olen eräässä kahvilassa lähellä Richard-Wallace bulevardin taloa."
"Miten on miehemme laita?"
"Lintu on vielä pesässä. Mutta tämä onkin viimeinen hetki."
"Todellakin?"
"Niin, hän on koonnut tavaransa. Hän lähtee aamupäivällä."
"Mistä sen tiedätte?"