Perenna oli päästänyt kummastuksen huudon ja hämmästyi kovin kuullessaan melkein samassa toisen huudon ikäänkuin kaikuna takanaan. Päästämättä puhelintorvea kääntyi hän ja näki neiti Levasseurin seisovan vaalein ja epätoivoisin kasvoin kappaleen matkan päässä takanaan työhuoneessa. Heidän silmänsä kohtasivat. Hän aikoi puhutella neitiä, mutta tämä vetäytyi syrjään jättämättä kuitenkaan huonetta.
"Minkä vuoksi hän kuunteli?" ihmetteli don Luis. "Ja miksi tuollainen kauhistunut ilme?"
Sillä välin jatkoi Mazeroux:
"Hänhän sanoi aikovansa ottaa itseltään hengen."
"Mutta miten?" kysyi Perenna.
"Sen kerron teille toisen kerran. Ne huutavat minua. Mitä teettekään, niin älkää tulko tänne, isäntä."
"Kyllä, minä tulen", vastasi don Luis päättävästi. "Vähin minkä voin tehdä, on olla mukana loppuselvityksessä, koska olen löytänyt jäljet. Minä pysyttelen taka-alalla."
"Kiiruhtakaa sitten. Ryhdymme hyökkäykseen kymmenen minuutin kuluttua."
"Olen luonanne ennen sitä."
Hän pani nopeasti pois kuulotorven ja kääntyi lähteäkseen pienestä puhelinhuoneesta. Melkein samassa hetkessä hän paiskautui vastakkaiselle seinälle. Ollessaan juuri astumassa ulos oli hän kuullut jonkun irtoavan yläpuolellaan ja oli tuskin ehtinyt hypätä taapäin pelastaakseen musertumasta rautaesiripun alle, joka putosi hirveällä räminällä hänen eteensä.