"Ei, herra prefekti, ei vähintäkään."
"Meidän on joka tapauksessa oltava varuillamme."
Vanki ei ollut sanonut sanaakaan, mutta näytti tuumivalta. Ymmärrettyään, että äskentullut ei ollut kukaan muu kuin poliisiprefekti, kohotti hän päätään, katsoi herra Desmalionsiin, joka sanoi:
"Otaksun, ettei ole välttämätöntä sanoa teille syytä vangitsemiseenne?"
Mies vastasi kunnioittavasti:
"Suokaa anteeksi, herra prefekti, mutta minun täytyy pyytää teitä ilmoittamaan se minulle. Minulla ei ole siitä kaukaisintakaan aavistusta. Teidän salapoliisinne ovat tehneet suuren erehdyksen, joka varmasti voidaan oikaista yhdellä sanalla. Sen sanan haluan kuulla, pyydän ehdottomasti saada sen tietää."
Prefekti kohautti olkapäitään ja sanoi:
"Teitä epäillään osallisuudesta insinööri Fauvillen ja hänen poikansa
Edmondin murhaan."
"Onko Hippolyte kuollut?"
Huudahdus tuli vasten hänen tahtoaan, melkeinpä itsetiedottomasti, sydämestään liikutetun ja kovasti hämmästyneen miehen huulilta. Hänen hämmästyksensä oli merkillinen, hänen kysymyksensä, jonka kautta hän koetti uskotella olevansa tietämätön kaikesta, oli aivan odottamaton: