Tuli jälleen hiljaisuus. Perenna oli yhtä neuvoton kuin vastustajatkin, hän ei ollut varustautunut kokemaan sellaista masennusta ja nöyryytystä. Hän ei voinut sitä sulattaa. Mutta minkä ihmetyön kautta oli Gaston Sauveraud näiden kahdenkymmenen minuutin kuluessa päässyt hänen taloonsa ja huoneeseensa! Vaikkapa otaksuisi, että rikostoveri asuisi täällä, ei arvoitus olisi sen helpompi ymmärtää.
"Tämä tekee tyhjäksi kaikki minun laskelmani", ajatteli hän, "ja tällä kertaa minut on myyty. Minä saatoin torjua rouva Fauvillen syytöksen ja turkoosijutun. Mutta herra Desmalions ei ikinä usko, että tämä on samanlainen koetus, ja että Gaston Sauveraud on koettanut, samoin kuin Marie Fauvillekin teki, saada minut vaarattomaksi järjestämällä niin, että tulisin vangituksi."
"No", sanoi herra Desmalions kärsimättömästi, "vastatkaa!
Puolustautukaa!"
"Ei, herra prefekti, se ei hyödytä minua."
Prefekti polkaisi lattiaa ja mutisi:
"Siinä tapauksessa… siinä tapauksessa… koska te tunnustatte… koska…"
Hän pani kätensä ikkunalaudalle varustautuen avaamaan. Vihellys, ja salapoliisit ryntäisivät sisään ja kaikki olisi loppu.
"Lähetänkö hakemaan tarkastajaa, herra prefekti?" kysyi don Luis.
Herra Desmalions ei vastannut. Hän lähti ikkunan luota ja alkoi jälleen kävellä edestakaisin huoneessa. Perennan kummastellessa miksikä hän vielä epäröi, asettui prefekti toisen kerran hänen eteensä ja sanoi:
"Ja entäpä jos minä nyt jätän tämän välikohtauksen huomiotta, tahi oikeammin sanoen tapahtumana, joka ei voi saattaa teitä huonoon valoon, vaikkakin se epäilemättä todistaa palvelijoittenne petollisuutta? Jos minä otan huomioon ne palvelukset, joita olette meille tehneet? Sanalla sanoen, jos annan teidän kulkea vapaana?"