"Tänä aamuna?"
"Niin, kun olin lopettanut puhelinkeskustelun."
"Kuulin siitä palvelijoilta."
"Ette ennen?"
"Kuinka olisin saanut siitä ennen tietää?"
Hän valehteli. Oli mahdotonta, että hän puhui totta. Mutta kuitenkin oli hän puhunut niin rauhallisesti.
Perenna jatkoi:
"Selitän teille muutamilla sanoilla mitä tapahtui. Olin juuri aikeissa jättää puhelinkomeron, kun rautaesirippu, joka on kätketty seinän yläosaan, putosi alas. Kun olin vakuuttautunut siitä, etten voinut tehdä mitään, päätin yksinkertaisesti, koska minulla oli puhelin käsillä, kutsua erään ystäväni avuksi. Minä soitin majuri d'Astrignacille. Hän tuli heti ja päästi minut palvelijan avulla ulos. Tämänkö te olette kuullut?"
"Niin. Minä olin mennyt omiin huoneisiini, joka selittää sen, etten tiennyt mitään tapauksesta enkä majuri d'Astrignacin käynnistä."
"Mutta mikäli sain vapaaksi päästyäni tietää, tunsivat kaikki talossa olevat palvelijat ja te itsekin rautaesiripun olemassaolon."