"On vain yksi henkilö, joka olisi voinut hänet nähdä: Te itse. Te menitte sattumalta työhuoneen läpi ollessani puhelimessa ja minä kuulin teidän huudahtavan kauhusta, kun te kuulitte uutisen rouva Fauvillesta."
"Niin, minä tulin niin liikutetuksi. Minun tuli häntä sääli, olkoonpa hän syyllinen tahi syytön."
"Ja kun te olitte käytävässä, niin että saatoitte painaa vieteriä kädellä, ei rikollisen läsnäolon olisi pitänyt välttää huomiotanne."
Tyttö ei laskenut alas katsettaan. Kevyt puna levisi hänen kasvoilleen ja hän sanoi:
"Minun olisi pitänyt kohdata hänet, sillä mikäli käsitän, menin minä ulos muutamia sekunteja ennen tapahtumaa."
"Aivan niin. Mutta kummallisinta ja epätodenmukaisinta on, että te ette kuulleet putoavan raudan räminää, ettekä huutoani ja sitä melua, jonka aiheutin."
"Minä olin kai sulkenut jo välioven. En kuullut mitään."
"Silloin on minun otaksuttava, että joku oli piiloutunut työhuoneeseeni sillä hetkellä, ja että tämä henkilö on liitossa niiden roistojen kanssa, jotka tekivät molemmat murhat bulevardi Suchetilla, sillä poliisiprefekti on äskettäin minun sohvanpielukseni alta löytänyt kepinpuolikkaan, joka kuului eräälle näistä roistoista."
Tyttö näytti hyvin kummastuneelta. Tämä uusi tapahtuma näytti todellakin olevan hänelle tuntematon. Perenna lähestyi häntä, katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi:
"Teidän täytyy ainakin myöntää, että tämä on kummallista."