Keskiyöllä he kiersivät sähkön sammuksiin ja sopivat vuoroon nukkumisesta.
Ja tunnit kuluivat samalla tavalla kuin heidän viimeksikin valvoessaan, samat myöhästyneiden autojen ja vaunujen äänet, samat junanvihellykset ja sama hiljaisuus.
"Olenko ehkä erehtynyt?" ihmetteli Perenna "Saattoiko tuo johtolanka Shakespearen teoksessa merkitä jotain muuta? Tahi tarkoittiko se tapahtumia viime vuonna samaan aikaan?"
Kaikesta huolimatta tunsi hän kummallista levottomuutta, kun päivänvalo alkoi tunkeutua puoleksi suljettujen verhojen kautta sisään. Ei neljätoista päivää takaperinkään mikään ollut häntä varoittanut että jotain oli tapahtunut ja kuitenkin oli hänellä herätessään edessään kaksi uhria.
Kello seitsemän hän huusi:
"Alexandre!"
"Mikä on?"
"Te ette ole kuollut?"
"Mitä sillä tarkoitatte? Kuollut? En, miksikä sitä olisin?"
"Aivanko varmasti?"