He auttoivat ulos komissarion. Hänellä oli joitakin naarmuja ja mustelmia, mutta muuten oli hän vahingoittumaton.
Ohjaaja sitävastoin oli lentänyt istuimeltaan ja makasi vertavuotavin päin liikkumattomana kadulla. Hänet kannettiin erääseen apteekkiin, jossa hän kymmenen minuutin kuluttua kuoli.
Perenna oli ottanut vuokra-auton ja ajanut kotiin niin nopeasti kuin saattoi. Hän tuli torille, ajoi sisään portista, meni yli pihan käytävään, joka johti neiti Levasseurin asuntoon. Hän juoksi ylös portaita, koputti ja astui vastausta odottamatta sisään.
Ovi huoneeseen, joka muodosti salongin, avautui ja Florence näyttäytyi. Perenna syöksyi hänen luokseen ja sanoi raivoisalla äänellä:
"Nyt se on tehty. Onnettomuus on tapahtunut. Eikä kuitenkaan kukaan vanhoista palvelijoista ole pannut sitä toimeen, sillä he eivät ole täällä ja minä olin ulkona autolla koko iltapäivän. Senvuoksi on jonkun täytynyt myöhään päivällä, kuuden ja kymmenen välillä mennä autovajaan ja viilata ohjaustanko melkein poikki."
"En ymmärrä", sanoi tyttö pelästynein ilmein.
"Te ymmärrätte varsin hyvin, että roistojen rikostoveri ei voi olla kukaan uusista palvelijoista, ja te ymmärrätte sangen hyvin, että teon täytyi onnistua ja se onnistui yli odotuksien. Eräs uhri sai kärsiä minun puolestani."
"Mutta sanokaa toki mitä on tapahtunut! Te pelotatte minut! Mikä onnettomuustapaus? Mitä on tapahtunut?"
"Auto ajoi kumoon. Ohjaaja kuoli."
"Oh, hirveätä!" sanoi tyttö. "Ja te luulette, että minä voin…
Kuollut, hirveätä! Miesraukka!"